Analyysi: Vakavakaan panttivankiriski ei ole pilannut Turun oikeudenkäyntiä

Suomalainen oikeusvaltio on näyttänyt viime aikoina osaamistaan, kun Suomessa käsitellään ensimmäistä kertaa nykylainsäädännön aikana syytteitä terroristisessa tarkoituksessa tehdyistä murhista.

Lähi-idän tapahtumat, radikaali ääri-islamistinen ajattelu, väkivaltaisista teloitusvideoista mallin ottaminen ja systemaattinen, sairaalloisen oloinen naisviha ovat yhtä lailla suuren maailman ilmiöitä kuin nyt myös suomalaista rikoshistoriaa: valtava väkivaltainen tragedia ja erittäin vakava rikos.

Samalla suomalainen yhteiskunta näyttää vakauttaan ja ammattimaisuuttaan reagoida uusiin ilmiöihin.

Tässä vaiheessa tiedämme, ettei Turun puukottaja ota Suomen maankamaralla yhtään askelta vapaana miehenä. Sitä hetkeä ei enää tule.

Nuori marokkolaismies tuomitaan ainakin murhista ja murhan yrityksistä elinkautiseen vankeuteen. Muuta vaihtoehtoa ei ole: Mies itse on jo tunnustanut selkeästi teot, ne ovat tallentuneet monille eri tallenteille ja lukuisat todistajat ovat kertoneet asioita niin kuin poliisin muu näyttö osoittaa.

Rikosnimike on murha: Puolustuskyvyttömän sivullisen naisen kaulan nirhaaminen veitsellä moneen kertaan on sellainen erityisen raaka teko, joka murhan rikosnimikkeeseen vaaditaan.

Mies on myös mielentilatutkimuksessa todettu syyntakeiseksi.

Oikeuden tulee kuitenkin ratkaista, katsotaanko teot terroristisessa tarkoituksessa tehdyiksi. Tämän hetkisen tiedon mukaan asian ratkaiseminen ei välttämättä ole vaikeaa.

Kun käräjäoikeuden ja sitten hovioikeuden jälkeen miehellä on täytäntöönpantava tuomio, se voi saada vielä valitusluvan korkeimpaan oikeuteen. Jossain vaiheessa tuomiota tai viimeistään sen loputtua, mies karkotetaan Suomesta.

On tärkeä, että oikeus perustelee tuomion ja korvaukset

Miksi oikeutta sitten vielä istutaan useita päiviä?

Suomi on oikeusvaltio ja asiaa käsitellään nyt käräjäoikeusvaiheessa. Poliisi on tehnyt esitutkinnan ja syyttäjä syyteharkinnan. Nyt on tuomarin vuoro perehtyä asiaan, jotta hän voi kirjoittaa perustellun tuomion. Ratkottavaa on vielä paljon.

Oikeutta ei koskaan käydä vain sen takia, että lopputuloksena huudahtettaisiin syytön tai syyllinen. On tärkeä, että menehtyneiden omaiset sekä loukkaantuneet saavat oikeusprosessin. Oikeus ratkaisee esimerkiksi, mistä asioista he ovat oikeutettuja saamaan korvauksia.

Oikeus myös ratkaisee, ketkä ylipäätään olivat rikosten tai rikosten yritysten kohteina. Jo aiemmin syyttäjät tekivät yhden syyttämättäjättämispäätöksen, jossa katsoivat, ettei eräs kuulusteltu ulkomaalainen mies ollut joutunut Turun puukottajan henkirikoksen yrityksen uhriksi.

Rikossarjan uhrit, loukkaantuneet omaisineen, haluavat ja ansaitsevat oikeutta sen verran kuin oikeudenkäynti sitä voi tarjota. Osa heistä ei ole halunnut olla itse paikalla oikeudessa, mutta kaikkien edustajat ovat siellä. Osa taas on ollut itsekin paikalla ja halunnut seurata sana sanalta, mitä tapahtumista sanotaan.

Väkivaltaisen välikohtauksen riski on valtava

Suomalaisen yhteiskunnan ammattitaitoa on mitattu silti etenkin myös siinä, ettei puukottajan ole annettu viedä tapahtumia. Kukaan meistä ei varmuudella tiedä, mitä syytetty ajattelee tai suunnittelee. Kaikkien tapahtumien, elekielen ja tapauksen taustoista tiedetyn perusteella on kuitenkin mahdollista todeta, että oikeudenkäyntiä olisi voinut leimata myös äärimmäisen vaarallinen panttivankitilanteen uhka.

Se ei ole kuitenkaan noussut pääosaksi, vaan on tuomarin, oikeuslaitoksen, vankilan vartijoiden ja poliisin huikea voitto, jos siltä vältytään prosessin loppuun asti.

Syytetty on nuori mies, joka on vieraassa maassa erittäin raa’asti murhannut ja yrittänyt murhata ihmisiä. Hänellä on ideologista taustaa, olipa se miten aitoa tai jäljiteltyä tahansa. Ääriradikalististen ihanteiden mukaan miehen olisi pitänyt murhata mahdollisimman monia, aiheuttaa kauhua ja kuolla itse. Niin ei käynyt.

En tiedä, tietääkö mies varmasti, mitä suomalainen oikeudenkäynti tarkoittaa: ei ole kuolemantuomiota, on pitkät valitusprosessit. Tiesipä tai ei, tilanteen täytyy olla hänelle painostava: Mitä ihanneterroristi tekisi? Miten kova paine hänellä olisi ottaa panttivankeja, tappaa vielä joku, joutua itse poliisin ampumaksi? Jos sitä ei tee, mitä oppi-isät odottaisivat? Itsemurhaa oikeudenkäynnissä?

Me emme tiedä. Mutta levottomuus näkyy. On turha miettiä, miksi puukottajan ilmeet ovat kummia tai miksi hän vastaili oikeudessa niin kuin vastaili. Mies myös oikeussalissa lopulta värisi niin kuin ihminen tärisee, kun adrenaliinivyöry ylittää tietyn rajan. Alibi-lehti myös kertoi, että mies riehui vankilassa eräänä yönä kesken oikeudenkäynnin: uhmasi vartijoita, oli heille vaaraksi, hankki rikkinäisistä esineistä itselleen toisen vahingoittamiseen eli aseeksi sopivan esineen kappaleen.

Oikeudessakin hän on hakenut ja hakenut, katse on harhaillut, ilmeet muuttuneet, lopulta olisi pitänyt saada asettua vartijoista nähden hankalimpaan mahdolliseen paikkaan eli istumaan lattialle.

Jos mies istuu tuolilla tai seisoo, vartijoilla on tilanne hallussa. Jos mies olisi pyytämänsä mukaisesti päässyt istumaan lattialle, mitä sieltä olisi voinut tehdä? Tarttua tuolinjalkaan? Yrittää tarttua vartijan etälamauttimeen? Pyynnöllä ei ole mitään tekemistä itse tuolin kelpaavuuden kanssa, vaan kyse on yrityksestä hakea tilanteessa itselleen jotain toimintamahdollisuuksia toimintaan, jonka idean vain tekijä itse tietää.

Mies on pysynyt siksi kädet käsiraudoissa. Hänen vieressään ei istu tulkkia eikä edes oma asianajaja. Vastikään miehen pöydän viereen asetettiin esteeksi toinen painava pöytä niin, ettei mies pääse oman pöytänsä takaa mitenkään sen enempää kiinni avustajaansa kuin tuomariinkaan.

Mutta silti: Mitä tahansa mies ajatteleekaan, me emme sitä tiedä. Kaikki riskinarvio huutaa kuitenkin punaisella. Jos ihmisellä ei ole mitään menetettävää, mutta voi olla jonkin hullun ideologian mukaan voitettavaa, se ei ole leikin asia – Se ei ole farssi. Se ei ole miehen nauramista oikeudelle. Se ei ole uutisten lukijoiden loukkaamista. Se ei ole terrorismin saamaa turhaa palstatilaa.

Riskinarvio huutaa punaisella – ja mikä huikeinta, silti suomalainen oikeudenkäynti jatkuu niin kuin pitääkin: Tuomari määrää, miten istunnossa käyttäydytään. Vartijat turvaavat hengen ja terveyden. Väkivallan uhreille tuomitaan maksettavaksi korvauksia.

Media uutisoi. Lakimiehet puolustavat asiakkaitaan. Pidetään kahvitauko, pidetään lounastauko. Kevät tulee ulkona ja tuomio valmistuu sitä mukaa, kun asian käsittely etenee.

Yhteiskunnan vakaus näkyy nyt ja tässä

Suomalaisesta oikeusvaltiosta voi olla ylpeä. Meillä ei ole syytä tässäkään asiassa hysteriaan, kärjistämiseen, liioitteluun, vihaan tai pilkkaamiseen. Jokainen voi miettiä, miten paljon terrorismille itsestään antaa. Terrorismi ei saa meiltä mitään, jos jaksamme olla maltillisia, toimia oikein, auttaa muita ja pitää meidät kaikki hengissä tänään ja huomenna.

Tämä tarina ei ole terroristin määrittämä. Jokainen voi itse valita, mistä ottaa kierroksia ja mihin kiinnittää huomionsa. Uutisia voi lukea tai jättää niitä lukematta. Tapahtumista voi olla jotain voimakasta mieltä tai voi olla vain ihmeissään. Syytetyn teot eivät ole tällä hetkellä täysin järkeviä ja selitettäviä eikä tarvitsekaan olla. Se ei tarkoita sitä, että oikeudenkäynti olisi sujunut huonosti. Päinvastoin.

Järjettömien, vaaraa uhkuvien hetkien sijasta koko kokonaisuudesta huomion voi myös kiinnittää esimerkiksi siihen kohtaan, jolloin kauhun jatkuminen pysäytettiin: Kun media on rehellisesti uutisoinut, miten hullua ja vaarallista Turun puukottajan toiminta oli kaulan sahaamisineen ja naisvihoineen, kauhun joukosta erottui myös rauha. Kaikki todistajat ja syytetty itsekin kertoivat hetkestä, kun poliisi tavoitti puukottajan. Kertomusten mukaan poliisin kaikki elekieli kertoi heti, että ”se loppuu nyt”.

Puukottaminen loppuu, miehen eteneminen loppuu. Se loppuu siihen.

Ja sitten poliisi ampui. Ampui, antoi ensiapua, tyrehdytti verenvuotoa ja odotti ambulanssia.

Sillä vaikka moni tässä maailmassa uhkailee, ivaa, levittää pelkoa tai aiheuttaa pahaa eteenpäin muille, niin joukossa on paljon niitä, jotka sanovat seis, ei tästä eteenpäin, pahuus loppuu tähän.

Jokainen meistäkin voi valita, antaako pahuuden levitä kauttaan vai tekeekö sen, mikä on oma tehtävä. Poliisi tekee oman työnsä. Asianajaja tekee oman työnsä. Tuomari tekee oman työnsä.

Mitä tekevät uutisten lukijat, terrorismista puhuvat ihmiset? Missä roolissa kaikki meistä ovat, tavallisen turvallisen aikuisen roolissa vai vihan kylväjän roolissa? Sen saa valita itse.