Antti Rinne tapaa Islannin pääministerin Reykjavikissa

Pääministeri Antti Rinne (sd.) matkustaa tänään vierailulle Islantiin. Hän tapaa illalla Reykjavikissa Islannin pääministerin Katrin Jakobsdottirin.

Keskustelujen aiheena ovat kahdenvälisten asioiden lisäksi arktisen alueen kysymykset. Islanti aloitti keväällä Arktisen neuvoston puheenjohtajana Suomen kaksivuotisen kauden jälkeen.

Arktinen yhteistyö on haasteiden edessä kiristyneiden suurvaltasuhteiden ja Yhdysvaltain nykyhallinnon linjan takia. Rovaniemen ulkoministerikokouksessa toukokuussa ei ensimmäistä kertaa kyetty sopimaan Arktisen neuvoston jäsenmaiden yhteisestä loppujulkilausumasta.

Ilmastoasiat ovat näkyvästi esillä myös huomenna, jolloin Rinne osallistuu Reykjavikissa pohjoismaisten pääministereiden vuotuiseen epäviralliseen kesäkokoukseen. Kokouksen lounaalla pääministereiden vieraaksi saapuu Saksan liittokansleri Angela Merkel.

Ympäristöasioiden lisäksi johtajat keskustelevat pohjoismaisesta yhteistyöstä, mahdollisista yhteisistä tavoitteista Saksan kanssa sekä ajankohtaisista kansainvälisistä kysymyksistä. Pääministereiden lisäksi kokoukseen osallistuvat Ahvenanmaan, Färsaarten sekä Grönlannin edustajat sekä pohjoismaisia yritysjohtajia.

Muistojuhla sulaneelle jäätikölle

Ilmasto lämpenee pohjoisilla alueilla nopeammin ja enemmän kuin maapallolla keskimäärin. Esimerkiksi Islannissa ilmastonmuutos on todellisuutta: sunnuntai-iltana pidettiin muistotilaisuus Okjökull-jäätikölle, joka on sulanut kokonaan lämpötilojen noustessa.

–  Toivottavasti tämä seremonia ei inspiroi vain meitä täällä Islannissa vaan myös muita maailmassa, koska se mitä todistamme täällä, on vain yksi puoli ilmastokriisistä, tilaisuuteen osallistunut pääministeri Jakobsdottir sanoi AFP:n mukaan.

Vielä vuonna 1901 Ok-tulivuoren päällä oleva jäätikkö oli 38 neliökilometrin laajuinen. Vuonna 2014 siitä tuli ensimmäinen Islannin jäätikkö, joka ei enää täytä jäätikön määritelmää. Asiantuntijat ovat arvioineet, että kaikki Islannin noin 400 jäätikköä ovat tätä vauhtia sulaneet vuoteen 2  200 mennessä.

Kolme demaripääministeriä

Helsingissä tammikuussa tavanneet Pohjoismaiden pää- ja ilmastoministerit sopivat pyrkivänsä nostamaan ilmastopoliittisia tavoitteita vuoteen 2020 mennessä ja tähtäävänsä hiilineutraaliuteen muuta maailmaa nopeammin.

Yhteistyötä päätettiin tiivistää päästöjä vähentävien pohjoismaisten ratkaisujen levittämisessä, teknologian kehittämisessä, liikenteen päästöjen suitsimisessa ja hiilinielujen säilyttämisessä ja lisäämisessä.

Pohjoismaiden pääministerit kokoontuvat Reykjavikissa mielenkiintoisella kokoonpanolla. Tanskan ja Suomen vaalien jälkeen neljässä maasta viidestä on vasemmistolainen pääministeri: Rinteen lisäksi Ruotsin Stefan Löfven ja Tanskan Mette Fredriksen ovat sosiaalidemokraatteja, Islannin Katrin Jakobsdottir on vihreän vasemmiston puheenjohtaja. Oikeistoa edustaa vain Norjan pääministeri, konservatiivisen höyren Erna Solberg.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Uusimmat

Kotimaa

Budjettiesitys nostaa soidensuojeluohjelman ylös jäistä – "Nyt kannattaa myydä suojelualueita valtiolle ja tehdä verovapaita kauppoja"

Merivoimien suurhanke etenee – monitoimikorvetit korvaamaan käytöstä poistuvia aluksia

Kilpisjärvellä satoi ensilumi – sää jatkuu kylmänä viikonloppuun asti

Kuljetusala tyrmää hallituksen päätöksen parafiinisen dieselin veroalen poistosta –  Neste aikoo palata perinteisen dieselin valmistukseen, jos puhtaamman dieselin veroetu poistuu

Niemiojan perheen menot kasvavat 120 euroa vuodessa: "Kyllä lisäkulut tuntuvat" – Näin budjettipäätökset vaikuttavat arkeen

Macron ja Rinne asettavat Britannialle takarajan – Boris Johnsonin annettava kirjallinen ehdotuksensa syyskuun loppuun mennessä

Asiantuntijat pitävät budjetissa esiteltyjä työllisyystoimia melko vaatimattomina –  vaikeita talouspäätöksiä ei ole vielä tehty

Poliisihallitus varoittaa viallisesta patruunaerästä – käyttö lopetettava välittömästi

Presidentti Niinistö tapaa Trumpin Washingtonissa lokakuussa

Eduskunta aloitti Suostumus2018-aloitteen käsittelyn – "On päivänselvää, että seksi ilman suostumusta on raiskaus"

Savon Sanomien uutiskirje

Tilaa päivän tärkeimmät uutiset. Saat joka iltapäivä kuusi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Uutiskirjeen tilaaminen on maksutonta.