Antti Turunen nimitetty YK:n edustajaksi Georgiaan

Etelä-Kaukasian tulehtunutta poliittista tilannetta ryhdytään selvittelemään suomalaisvoimin.

YK:n pääsihteeri Ban Ki Moon on nimittänyt suomalaisen diplomaatin Antti Turusen YK:n edustajaksi Georgiaan. Turunen osallistuu YK:n edustajana Georgian kriisin selvittelyyn yhdessä EU:n ja Euroopan turvallisuus- ja yhteistyöjärjestön Etyjin edustajan kanssa.

Ulkoministeri Alexander Stubb (kok.) pitää Suomen Etyj-suurlähettiläänä viime vuodet toimineen Turusen nimitystä merkittävänä. Hänen mukaansa kyse on korkeimmasta suomalaisen hoitamasta YK-tehtävästä tällä hetkellä.

Turunen toimii suoraan pääsihteerin alaisuudessa. Vastaavan tason YK-tehtävissä ovat aiemmin toimineet muun muassa Martti Ahtisaari ja Elisabeth Rehn.

Suomen on myös tarkoitus nostaa maailmalla profiiliaan rauhanvälittäjänä, kuten Norja on tehnyt. Turusen nimitys palvelee Stubbin mukaan tätäkin tavoitetta, ja sitä voi pitää tunnustuksena myös Suomen toiminnalle Etyjin puheenjohtajana Georgian konfliktin yhteydessä.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.