Arhinmäki: Valtionyhtiöitä yksityistetty taitamattomasti

Vasemmistoliiton puheenjohtajan Paavo Arhinmäen mukaan valtionyhtiöitä on yksityistetty alehintaan, taitamattomasti ja valtion etujen vastaisesti. Arhinmäki sanoi eduskunnan täysistunnossa, että valtion neuvonantajina ovat toimineet omaa ja sijoittajien etua ajaneet Björn Wahlroosin Mandatum ja Peter Fagernäsin Conventum sekä pääasiassa yhdysvaltalaiset investointipankit.

Arhinmäen mielestä surullisin esimerkki on Fortumin kohtalo.

– Jos Fortumin osakkeita ei olisi myyty, sen osingot olisivat tulleet kokonaisuudessaan Suomen valtiolle ja valtio olisi saanut tähän päivään mennessä yli kolme kertaa enemmän tuloja Fortumista ja Neste Oilista kuin valtio sai yksityistämisestä.

SDP:n puheenjohtaja Antti Rinne sanoi, että hallituksen omistajapolitiikassa yhtenä tärkeänä ohjaavana tekijänä on oltava omistajamuutosten vaikutukset kansalaisiin. Omaisuuden myynnin yhteydessä on hänen mielestään huolehdittava myös siitä, ettei veroja kierrätetä ulkomaiden kautta.

Pääministeri Juha Sipilä (kesk.) sanoi, että hänen on mahdotonta ajatella, miksi valtionomistuksessa ei voi tapahtua uudistumista.

– Miksi vasemmistossa ajatellaan niin, ettei voisi olla mitään uutta mihin valtio voisi mennä mukaan ja vahvistaa sitä, mutta samalla luopua jostakin, jossa valtion roolia ei enää sillä tavalla tarvita. Minusta luonnollista kiertokulkua tarvitaan myös siellä, Sipilä sanoi.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Uusimmat

Kotimaa

Kilpavene ja huvivene törmäsivät Hangon edustalla – turmassa vakavasti loukkaantunut kuoli saamiinsa vammoihin, toinen loukkaantunut on sairaalahoidossa

Suomessa todettu 14 uutta koronavirustartuntaa

Oppivelvollisuusiän noston kustannuksia epäillään, Etlan tutkija tukee silti esitystä – "Kustannukset menetetyistä työntekijöistä tulevat paljon kalliimmaksi"

Lauantaina helle hellii etenkin maan länsiosaa, myös Pohjois-Savossa voi odottaa hellelukemia

Metelöivätkö naapurit tahallaan, vainoavatko sukulaiset vanhojen riitojen takia? Ikäihmisten elämää rajoittavan epäluulon syitä kannattaa selvittää

Suomi on maailman ykkönen kuminan tuotannossa – Miksi suomalaiset ovat onnistuneet paremmin kuin ruotsalaiset?

Osteoporoosi tunnistetaan Suomessa edelleen huonosti – luukatoon liittyviä luunmurtumia todetaan Suomessa vuosittain noin 30  000–40  000

Uutisvuoksi: Ex-ministeri Kimmo Tiilikainen hakee Ruokolahden kunnanjohtajaksi

Hellelukemat paukkuivat perjantaina maan länsiosissa – helleraja voi paukkua lauantaina Kuopiossakin

Etätyöhön tulisi olla lakisääteinen oikeus, toimihenkilöliitto Erto ehdottaa

Savon Sanomien uutiskirje

Tilaa päivän tärkeimmät uutiset. Saat joka iltapäivä kuusi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Uutiskirjeen tilaaminen on maksutonta.