Armeijan naiset ovat tyytymättömiä uramahdollisuuksiin

Puolustusvoimissa työskentelevät naiset ovat tyytymättömiä ura- ja vaikutusmahdollisuuksiinsa. Tampereen yliopiston Työelämän tutkimuskeskuksen selvityksen mukaan erityisesti siviiliasiantuntijatehtävissä työskentelevät naiset kokevat, ettei heidän osaamistaan arvosteta eikä palkkaus ole kohdallaan.

- Sekä sotilas- että siviilipuolella naisilta tulee kritiikkiä, joka liittyy esimerkiksi urakehitykseen ja tasapuoliseen kohteluun, kertoo erikoissuunnittelija Esa Janatuinen Pääesikunnan henkilöstöosastolta.

Miehet sen sijaan olivat tyytyväisiä mahdollisuuksiin ja etenemiseen työuralla. Janatuisen mukaan sotilaat ovat yleensä selvästi tyytyväisempiä kuin siviilit.

Turvallisuussihteeri ja Länsi-Suomen sotilasläänin alueluottamusmies Tuula Kaksonen ei ole tuloksesta yllättynyt.

- Kyllä se vain niin menee, että sotilas on aina sotilas. Sotilaat tulevat vähän niin kuin kaikessa ensin, hän sanoo.

Kaksonen huomauttaa, että sotilailla on selkeä urakehitys, toisin kuin siviileillä. Samaa sanoo suunnittelija Eila Pihlaja Ilmavoimien viestintäkeskuksesta.