Asumisväljyys kasvaa hitaasti

Suomalaisten asumisväljyys kasvaa hitaasti. EU-maiden vertailussa Suomi jää ahtaine asuntoineen edelleen häntäpäähän Itä-Euroopan maiden tasolle. Etenkin pienten lasten perheet asuvat ahtaasti.

Tilastokeskuksen mukaan suomalaisten kodissa on keskimäärin 87 neliötä, mutta haaveena on 114 neliötä. Varakkaimmalla kymmenesosalla on käytössään keskimäärin kolme kertaa enemmän neliöitä kuin vähävaraisimmalla kymmenesosalla.

Asunnottomuus on hieman vähentynyt Suomessa. Viime vuoden lopussa oli vailla vakinaista asuntoa noin 7 300 yksineläjää ja 300 perhettä.

Yli puolet asunnottomista elää pääkaupunkiseudulla, heistä valtaosa Helsingissä. Tiedot asunnottomuudesta ilmenevät Asumisen rahoitus- ja kehittämiskeskuksen kunnilta keräämästä kyselystä.

Hallituksen tavoitteena on puolittaa pitkäaikaisasunnottomuus vuoteen 2011 mennessä.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.