Auringonpimennys näkyi Kuopiossa

Pilvinen sää haittasi monin paikoin osittaisen auringonpimennyksen seuraamista tiistaina. Kuopiossa aurinko kurkisti kuitenkin sopivasti pilvien välistä pimennyksen aikaan.

Savon Sanomien valokuvaaja Olli Herranen oli kameransa kanssa valmiina ja ikuisti puoli kymmeneltä aamulla alkaneen ja puolenpäivän jälkeen päättyneen pimennyksen.

Tähtitieteellisen yhdistyksen Ursan tähtitorninhoitaja Sakari Lehtinen kertoi, että hän oli saanut havainnon pimennyksestä vain aamutuimaan. Hän seurasi ilmiötä Helsingissä.

Pimennyksen näkeminen oli Ilmatieteen laitoksen mukaan onnesta kiinni, sillä suuressa osassa maata oli vaihtelevaa pilvisyyttä. Selkeämpiä alueita oli esimerkiksi Pohjanmaalla. Lapissa pimennys ei juuri näkynyt kaamoksen takia.

Suurimmillaan se oli Perämeren Ruotsin puoleisella rannikolla, jossa jopa 85 prosenttia Auringosta peittyi Kuun taakse. Suomessa pimennys oli lähes yhtä syvä.

Osittaisia auringonpimennyksiä näkyy Suomessa parin vuoden välein. Seuraavan kerran ilmiö näkyy kesäkuussa, jolloin pimennys on kokonaan nähtävissä pohjoisimmassa Suomessa.

Jäikö auringonpimennys näkemättä? - Ei hätää!