Aurinko sai juhlijat leppoisiksi Uudellamaalla

Aurinkoinen sää kaunisti ihmisten mieliä vapunpäivän piknikeillä. Poliisi arvioi, että keli rauhoitti juhlintaa ympäri Suomea.

Helsingissä eniten väkeä kerääntyi Kaivopuistoon, missä arvioidaan parhaimmillaan olleen yli 30 000 juhlijaa. Väentungos sai liikenteen niin sekaisin, ettei autolla paikalle kannattanut lähteä.

Jyväskylässä taas vapunpäivänä iltapäivällä ruuhkaa aiheutti jenkkiautojen letka.

Vapunpäivä sujui rauhallisesti myös Tampereella. SAK:n vappukulkue, fuksikulkue ja Jeesus-marssi olivat isoimmat kulkueet.

Sen sijaan vapunpäivää edeltäneenä yönä nujakoitiin urakalla. Esimerkiksi Jyväskylässä poliisilla oli työtehtäviä tuplasti verrattuna tavalliseen viikonloppuun.

Pohjois-Karjalan poliisista kerrottiin, että vappuaaton ja vapunpäivän aamun aikana poliisille kertyi työtehtäviä 180 ja putkassa vietti aikaansa 32 ihmistä.

Turussa poliisi otti kiinni starttipistoolia laukoneen miehen.