Autolakko päättyi, liikenne normaaliksi huomenna

Auto- ja kuljetusalan lakko päättyi iltapäivällä. Työntekijäpuolen AKT ja Autoliikenteen työnantajaliitto hyväksyivät valtakunnansovittelija Esa Lonkan sovintoesityksen. Molemmat osapuolet arvioivat, että liikenne palautuu liki normaaliksi jo huomenna.

AKT:n puheenjohtajan Timo Rädyn mukaan kuljettajat palaavat töihin niin pian kuin mahdollista.

Sekä työnantajat että työntekijät sanovat olevansa jossain määrin tyytymättömiä nyt syntyneeseen sopimukseen, joka antaa kuljettajille hieman suuremmat palkankorotukset kuin edellinen sovintoesitys olisi tarjonnut.

AKT sanoo olevansa tyytymätön erityisesti palkkojen osalta.

Palkat nousevat huhtikuussa 0,6 prosenttia, lokakuussa 0,7 ja seuraavana keväänä 0,6 prosenttia. Lisäksi vuoden 2011 lopulla on tulossa teollisuusalojen yleistä tasoa noudattava korotus.

AKT:n arviot palkankorotusten tasosta ovat edelleen alhaisemmat kuin työnantajilla.

Puheenjohtaja Timo Rätyn mukaan kevään korotus on 0,5 prosenttia. Hylätty tarjous olisi tuonut alle 0,3 prosenttia.

Näkemyserot johtuvat siitä, että osapuolet laskevat korotukset eri aikavälille.

Kaukoliikenne voi vielä takkuilla huomenna

Kuopion Liikenne ajaa keskiviikkona vain lakkovuorot