Avopuolisot saamassa lisää oikeuksia erossa

Avopuolisot ovat saamassa nykyistä laajemmat oikeudet erotilanteissa.

Hallitus esittää eduskunnalle uutta lakia, jonka mukaan avopuoliso voisi hakea erotilanteessa hyvitystä, jos hän on auttanut puolisoaan omaisuuden kartuttamisessa.

Esimerkiksi kotona lapsia hoitanut avopuoliso voisi saada erossa hyvitystä panoksestaan yhteisen talouden hyväksi.

Avopuolisot voisivat ratkaista omaisuuden jakoa koskevat kiistat pesänjakajan avustuksella.

Hallitus haluaa myös parantaa avopuolison suojaa toisen puolison kuoleman jälkeen. Yksin jäänyt puoliso voisi vaatia harkinnanvaraista avustusta kumppaninsa jäämistöstä.

Avoliittoja ei kuitenkaan haluta rinnastaa avioliittoihin. Muutos ei esimerkiksi toisi avopuolisolle perintöoikeutta toisen avopuolison perintöön.

Uudet säännökset koskisivat samaa tai eri sukupuolta olevia avopareja, jotka ovat eläneet yhdessä vähintään viisi vuotta tai joilla on ollut yhteisessä huollossa oleva lapsi.

Uudistusten arvioidaan tuovan käräjäoikeuksiin vuodessa noin 100-150 hakemusta pesänjakajan määräämisestä.