Betlehemin tähti ilmaantuu taivaalle uudestaan vuonna 2065

Matteuksen evankeliumin mukaan taivaalla loistanut kirkas tähti kertoi itämaan tietäjille uuden kuninkaan syntyneen ja opasti heidät Betlehemiin Jeesus-lapsen luokse. 2 000 vuotta myöhemmin kyseisen tähden todenperästä ei vieläkään ole saatu täyttä varmuutta.

Ehkä juuri taivaankappaleen myyttisyys on syynä siihen, että ikivanha tapahtuma kiehtoo tutkijoita ja maallikoita edelleen.

Arvoituksen ratkaisemista hankaloittaa se, ettei Jeesuksen syntymäajankohtaa tiedetä. 25. joulukuuta se tuskin kuitenkaan oli. Kyseinen päivä oli alun perin roomalaisten Sol Invictus -jumalan syntymäjuhla. Kun Rooman pääuskonnoksi tuli kristinusko, päivästä tehtiin myös Jeesuksen syntymäjuhla.

Jeesuksen syntymävuodestakaan ei ole varmuutta. Yleisesti kuitenkin ajatellaan, että Jeesus olisi syntynyt vuonna 3–2 ennen ajanlaskun alkua.

 

Taivaankappaleiden liikkeet ovat niin säännönmukaisia, että ne voidaan mallintaa kellontarkasti aina vuosituhansien taakse. Se antaa työkalut arvoituksen avaamiseen.

Jupiter on monien mielestä mysteerin avaintekijä. Suosittujen teorioiden mukaan Betlehemin tähdessä olisi ollut kyse Jupiterin konjunktiosta eli kohtaamisesta joko Venuksen tai Saturnuksen kanssa.

Muita esitettyjä selityksiä ovat komeetta tai supernovaräjähdys. Kiinalaiset tähtitieteilijät havaitsivat vuonna 12 ennen ajanlaskun alkua kirkkaan komeetan, joka sittemmin on tunnistettu Halleyn komeetaksi. Myös muista komeetoista on havaintoja vuosilta 10–5 ennen ajanlaskun alkua.

Tiettävästi vuonna 5 tai 4 ennen ajanlaskun alkua taivaalla loisti myös kirkas supernova, joka erottui paljain silmin jopa päivisin. Se loisti taivaalla peräti 70 päivän ajan.

 

Ehkä suosituin ja selitys on kuitenkin Jupiterin ja Venuksen konjunktio eli tapahtuma, jossa planeetat osuivat Maasta katsottuna samalle linjalle. Jupiter ja Venus kävivät poikkeuksellisen lähellä toisiaan kesäkuussa vuonna 2 ennen ajanlaskun alkua. Harvinaislaatuinen tapahtuma kesti korkeintaan yhden päivän. Planeetat ovat olleet niin samassa linjassa ja niiden loiste niin kirkas, että ne ovat näyttäneet yhdeltä tähdeltä. Ilmiö on ollut niin selkeä, ettei se ole jäänyt huomaamatta aikalaisilta.

Mikäli kyseessä on samainen Raamatun tapahtuma, ilmaantuu Betlehemin tähti taivaalle uudestaan vielä joidenkin tämän jutun lukijoiden elinaikana. Jupiter ja Venus nimittäin "yhdistyvät" samalla tavalla kuin yli 2000 vuotta sitten seuraavan kerran vuonna 2065.

Jupiterin ja Venuksen konjunktion ohella Betlehemin tähden selitykseksi on tarjottu Jupiterin ja Saturnuksen kohtaamista vuonna 7 ennen ajanlaskun alkua. Aurinkokuntamme kaksi suurinta planeettaa kävivät kyseisenä vuonna konjunktiossa peräti kolme kertaa: ensin toukokuussa sitten lokakuussa ja vielä joulukuussa. Sekin on varsin harvinainen tapahtuma, sillä vastaava konjunktio tapahtuu kerran 800 vuodessa.

 

Tuore ehdotus tuli joulukuun alussa Notre Damen yliopiston teoreettisen astrofysiikan professorilta, Grant Mathewsiltä. Hän ehdottaa, että Betlehemin tähti ei ehkä ollutkaan mikään yksittäinen kirkas valoilmiö, vaan mahdollisesti useiden taivaankappaleiden sijoittuminen samaan taivaankolkkaan vuonna 6 ennen ajanlaskun alkua.

Mathews uskoo tietäjien havainnoineen ilmiötä, jossa Jupiter, Kuu ja Saturnus sijaitsivat Oinaan tähdistössä. Samaan aikaan Venus sijaitsi näiden vieressä Kalojen tähdistössä, kun taas Merkurius ja Mars olivat toisella puolella Härän tähdistössä.

– Tietäjät olisivat nähneet tämän kaiken idässä ja tunnistaneet sen symbolisoivan kuninkaallista syntymää Juudeassa, Mathews pohtii.

Parasta tai kenties piinaavinta arvoituksessa on, ettemme ehkä koskaan saa tietää Betlehemin tähden tähtitieteellistä selitystä täydellä varmuudella.

Arvoitus jää ratkaisematta ja myytti jatkaa elämäänsä.

Lähteet: Helsingin Sanomat, Tiedetuubi, Tieteen Kuvalehti, Notre Damen yliopisto

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.