Blue1:n Helsingin-kone kääntyi takaisin Ouluun

Lentoyhtiö Blue1:n aamukone Oulusta Helsinkiin palasi aamulla takaisin Ouluun teknisen vian vuoksi. Yhtiön mukaan vika ei aiheuttanut vaaraa koneen 86 matkustajalle ja kuusihenkiselle miehistölle. Matkustajat siirrettiin muille lennoille.

Pohjois-Pohjanmaan ja Kainuun hätäkeskus sai hälytyksen suuresta lento-onnettomuusvaarasta aamulla kello 8.27. Paikalle hälytettiin toistakymmentä pelastuslaitoksen yksikköä Oulusta ja lähikunnista. Yksiköt pääsivät lähtemään takaisin heti, kun kone oli rullannut lentoasemalle.

Vika oli MD-90-koneen etulaskutelineessä.

- Kapteeni päätti kääntyä takaisin Ouluun, koska koneen nokkapyörää ei saatu sisään. Laskeutuminen sujui normaalisti, kertoi Blue1:n viestintäjohtaja Tom Christides.

Viestintäjohtajan mukaan matkustajille kerrottiin jo koneessa asiasta ja kaikki sujui rauhallisesti.

- Tällaisia häiriöitä sattuu, mutta onneksi kuitenkin harvoin, hän kertoi.

Muu lentoliikenne Oulusta on jatkunut normaalisti.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.