Bussit korvaavat junia Savon radalla

Iisalmen ratapihalle tehtävät työt muuttavat rataliikennettä Kuopion ja Kajaanin välillä elokuussa. Kaksi Savon radan vuoroa korvataan linja-autoilla kolmena viikonloppuna.

Helsingistä kello 16.12 lähtevä IC 77 korvataan Kuopiosta Kajaaniin välillä kahdella linja-autolla lauantai-iltana 13., 20. ja 27. elokuuta. Toinen auto ajaa Kuopiosta Siilinjärven ja Lapinlahden kautta Iisalmeen asti. Toinen auto ajaa Kuopiosta suoraan Iisalmeen ja jatkaa sieltä Kajaaniin.

Kajaanista kello 6.20 lähtevä IC 74 korvataan kahdella linja-autolla Kajaani-Kuopio-välillä sunnuntaiaamuna 14., 21. ja 28.elokuuta. Toinen auto lähtee Kajaanista ja toinen Iisalmesta. Korvaavat linja-autot lähtevät rautatieasemilta ja ne on merkitty opastein. Sukevalla matkustajat otetaan kyytiin Viitostien varrella olevalta Nesteen pysäkiltä.

Korvaavien linja-autojen aikataulut poikkeavat normaaleista junien aikatauluista. Esimerkiksi sunnuntaiaamun lähtöajat ovat aikaisempia kuin junilla.

Korvaavissa linja-autoissa käyvät kaikki VR:n voimassa olevat kaukoliikenteen matkaliput. Mukaan voi ottaa vain käsimatkatavaraa.

Iisalmen ratatyöt aiheuttavat muutoksia myös junien tulo- ja lähtöraiteisiin Iisalmessa.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.