Chuchu Kyaw on monikulttuurinen haaveilija

Neulamäen yläkoulun viimeistä luokkaa käyvää Chuchu Kyawia, 14, kiinnostaa media-ala. Muita Kyawin mielenkiinnonkohteita ovat piirtäminen, korealaisen popin kuunteleminen ja kirjoittaminen.

– Olen burmalainen. Synnyin pakolaisleirillä, joten minulla ei ole lapsuusmuistoja Burmasta, Kyaw sanoo.

– Olen kuitenkin käynyt kotimaassani muutaman kerran tapaamassa sukulaisiani ja olemme suunnitelleet käyvämme Burmassa taas pian, Kyaw jatkaa.

Kyaw viihtyy hyvin Suomessa, vaikkakin välillä häntä mietityttää, alkavatko uudet tuttavuudet syrjiä häntä hänen ulkomaalaisuutensa takia.

– Olen tyytyväinen elämääni Suomessa, mutta olisi silti kiva muuttaa joskus sitten isompana vähäksi aikaa opiskelemaan tai töitä tekemään ulkomaille, Kyaw selittää.

Kyawilla riittää haaveita, haaveista suurin on auttaa Burmaa.

– Koulutus on yksi tärkeimmistä asioista maailmassa, ja minun mielestäni jokainen ansaitsee hyvän koulutuksen. Haluaisin lahjoittaa rahaa paikallisiin kouluihin, tai jopa perustaa oman koulun Burmaan.

Kirjoittaja kuuluu Savon Sanomien nuorten toimitukseen.