Dosentti syyllistyi plagiointiin – kiistää tekonsa tarkoituksellisuuden

Tiedevilppiä tutkinut ryhmä katsoo Oulun yliopiston dosentin Edward Duttonin syyllistyneen plagiointiin. Loppuraportissa todetaan, että Dutton toimi vuonna 2013 julkaistun artikkelin lähteytyksen suhteen tutkimuseettisten ohjeiden vastaisesti.

Plagioinnista oli epäiltynä myös tutkija Richard Lynn. Hänellä ei ollut siteitä Oulun yliopistoon, eikä tutkintaryhmällä ollut toimivaltaa tutkia hänen rooliaan.

Duttonin ja Lynnin artikkeli tarkasteli varusmiesten älykkyystestejä. Tutkintaryhmän päätelmien mukaan artikkelin menetelmäkappaleesta jää lukijalle kuva, että tutkijat olisivat itse saaneet Puolustusvoimien alkuperäisaineiston käyttöönsä ja että he olisivat analysoineet aineiston. Aineiston on kuitenkin koostanut Jyväskylän yliopiston opiskelija pro gradu -työtään varten.

Artikkelin kaaviossa esitetyt luvut ovat kolmen desimaalin tarkkuudella samoja kuin Jyväskylässä tehdyssä pro gradu -työssä esitetyt. Vilppiepäilystä ilmoittaneiden mukaan näin identtisiä tuloksia on tässä tapauksessa lähes mahdotonta saada. Tarvittavat viittaukset lähdeaineistoon puuttuivat Duttonin ja Lynnin artikkelista.

– Gradun tulosten kopiointia on vaikea pitää epäpätevyydestä tai huolimattomuudesta johtuvana virheenä, sanoo professori Roope Uusitalo loppulausunnossaan. Uusitalo on myös yksi vilppitapauksen ilmoittajista.

Dosentti kiisti toimivallan vilppitutkintaan

Dutton myönsi käyttäneensä pro gradu -työtä tutkimuksensa lähteenä. Hän kertoi tutkintaryhmälle antamassaan lausunnossa, että hänen toimittamassaan versiossa oli tarvittavat lähdeviittaukset pro gradu -työhön, mutta Lynn poisti ne editointivaiheessa.

Duttonin mukaan tutkijakaksikko oli myös luullut, että taulukon laskelmat oli tehnyt Puolustusvoimat eikä pro gradun tehnyt opiskelija. Hän kiistää plagioinnin tarkoituksellisuuden.

Raportin mukaan Lynn on ottanut vastuun tapahtuneesta.

Dutton kuitenkin kiisti yliopiston toimivallan koko plagiointitutkintaan, sillä hän ei ollut yliopiston palveluksessa. Oulun yliopisto ei dosentin mukaan myöskään miltään osin osallistunut julkaisun valmisteluun.

Tutkintaryhmän tarkastelussa oli myös Duttonin vuonna 2014 julkaisema artikkeli. Ryhmä kuitenkin toteaa, että asia jäi artikkelin osalta epäselväksi.

Oulun yliopisto toimittaa loppuraportin Richard Lynnin kustantajalle. Lisäksi tutkijakaksikon artikkelin julkaisseelle Intelligence-lehdelle tehdään korjauspyyntö.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Uusimmat

Kotimaa

Nainen hukkui Saimaan Yöveteen, mökkirannasta uimaan lähteneellä surullinen kohtalo Somerolla

Pienkone putosi nousun yhteydessä Imatran lentokentällä – kuusi ihmistä viety sairaalaan

Kilpavene ja huvivene törmäsivät Hangon edustalla – turmassa vakavasti loukkaantunut kuoli saamiinsa vammoihin, toinen loukkaantunut on sairaalahoidossa

Suomessa todettu 14 uutta koronavirustartuntaa

Oppivelvollisuusiän noston kustannuksia epäillään, Etlan tutkija tukee silti esitystä – "Kustannukset menetetyistä työntekijöistä tulevat paljon kalliimmaksi"

Lauantaina helle hellii etenkin maan länsiosaa, myös Pohjois-Savossa voi odottaa hellelukemia

Metelöivätkö naapurit tahallaan, vainoavatko sukulaiset vanhojen riitojen takia? Ikäihmisten elämää rajoittavan epäluulon syitä kannattaa selvittää

Suomi on maailman ykkönen kuminan tuotannossa – Miksi suomalaiset ovat onnistuneet paremmin kuin ruotsalaiset?

Osteoporoosi tunnistetaan Suomessa edelleen huonosti – luukatoon liittyviä luunmurtumia todetaan Suomessa vuosittain noin 30  000–40  000

Uutisvuoksi: Ex-ministeri Kimmo Tiilikainen hakee Ruokolahden kunnanjohtajaksi

Savon Sanomien uutiskirje

Tilaa päivän tärkeimmät uutiset. Saat joka iltapäivä kuusi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Uutiskirjeen tilaaminen on maksutonta.