EU-tuomioistuin hylkäsi ilmastokanteen – tunnusti kuitenkin vaikutuksen ihmisiin

EU-tuomioistuin on hylännyt kymmenen perheen kanteen, jonka mukaan EU:n 40 prosentin päästövähennystavoite vuodelle 2030 on riittämätön, kertoo kehitysjärjestöjen yhteistyöjärjestö Fingo.

Fingon mukaan oikeus katsoi, ettei perheillä ole oikeutta haastaa EU:n ilmastotavoitetta. EU-tuomioistuin tunnusti kuitenkin, että ilmastonmuutos vaikuttaa monin tavoin kaikkiin eurooppalaisiin.

Tuomioistuin perusteli päätöstään sillä, etteivät kantajat kärsi riittävästi ja suorasti EU:n ilmastotoimista.

–  Päätös siitä, että kansalaiset eivät pääse käymään oikeutta, on pettymys muttei yllätys. Kyseistä kriteeriä on käytetty aiemminkin kansalaiskanteiden rajoittamiseen, sanoo kansalaisjärjestöjen verkoston CAN Europen johtaja Wendel Trio tiedotteessa.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.