Eduskunnan lehteriltä poistettiin 14 ihmistä – mielenilmaisun huudoissa kritisoitiin Turkkia

Eduskunnan suuren salin istunto keskeytettiin torstaina iltapäivällä hetkeksi, kun joukko mielenosoittajia huusi iskulauseita lehteriltä. Eduskunnan turvallisuusjohtaja Jukka Savola kertoi torstaina alkuillasta STT:lle, että lehteriltä poistettiin 14 ihmistä ja että asia on poliisin hoidossa.

Mielenilmaus tapahtui vuoden ensimmäisellä kyselytunnilla, joka myös televisioitiin. Eduskunnan henkilökunta ohjasi huutelevat mielenosoittajat nopeasti pois lehteriltä, ja tilanne oli ohi reilussa minuutissa. Puhemies Paula Risikko ilmoitti sen jälkeen, että istuntoa jatketaan.

Mielenilmaisun huudoissa kritisoitiin Turkkia sekä osoitettiin tukea Syyrian Afrinin alueelle, jossa Turkki on hyökännyt Syyrian kurdien YPG-joukkoja vastaan. Lisäksi lehterillä olleet mielenosoittajat vaativat äärijärjestö Isisin pysäyttämistä.

Lehterillä ollut mielenosoittajajoukko piteli käsissään ainakin banderollia, jossa oli valokuvien perusteella ilmeisesti vangitun kurdijohtaja Abdullah Öcalanin kuva.

Savola arvioi alkuillasta STT:lle, että eduskunnan turvajärjestelyt toimivat suunnitellusti eikä niihin ole tapauksen vuoksi tarvetta tehdä muutoksia. Turvallisuusjohtajan mukaan istuntoa seuraaville vieraille tehdään Eduskuntatalossa turvatarkastus, ja he tulevat lehterille ilman laukkuja ja päällysvaatteita.

Turvallisuusjohtaja sanoo, että vastaavanlaisia mielenilmauksia ei tapahdu eduskunnassa kovin usein.

Korjattu aiempaa juttua ja sen otsikkoa: Eduskunnan mielenilmaisun huudoissa kritisoitiin Turkkia, osoitettiin tukea Syyrian Afrinin alueelle sekä vaadittiin Isisin pysäyttämistä. Toisin kuin aiemmin kerrottiin huudoissa ei puhuttu kurdien ja Isisin välisistä taisteluista.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.