Odinien katupartiota puuhataan Kuopioon: "Ei olla natseja eikä rasisteja, vaan pyritään tuomaan turvaa kaikille"

Kuopioon on perustettu Facebook-ryhmä Support Soldiers of Odin Kuopio, joka pyrkii aloittamaan katupartioinnin kaupungissa mahdollisesti jo kuukauden kuluttua.

Support Soldiers of Odin Kuopio -ryhmässä on nyt noin parikymmentä jäsentä, joista nuorin on parikymppinen ja vanhin päälle viisikymppinen. Ydinryhmään kuuluu yksi nainen.

Sivut pisti pystyyn kuopiolainen Joni Pesonen, 26. Niillä on yli 800 tykkääjää.

– Aloin miettimään asiaa, kun tuli uutisia ahdisteluista ja raiskauksista. Tarkoitus on lähteä kaduille, kun saadaan hyvä porukka kasaan, töissä käyvä kahden lapsen isä kertoo.

– Täälläkin on kuulunut meiningistä, että pelkoa on ja vähän varovaisemmin pitää liikkua.

Partiointia on mietitty tehtäväksi viikonloppuisin ja siellä missä tuntuu olevan tarvetta. Kuopion odineille on tulossa logoilla varustettuja huppareita ja takkeja.

Kuopion odinit ovat osa Kemistä johdettua toimintaa, joka määrittelee itsensä ”maahanmuuttokriittinen, mutta silti turvallisuutta luova katupartiota harrastava kerho. Poliisin silmät ja korvat.”

– Poliisilla eivät tunnu resurssit riittävän. Poliisin pitäisi olla enemmän näkyvillä, Pesonen sanoo.

– Meitä kohtaan on ennakkoluuloja. Kun Joensuussa alkoi toiminta, heti media yhdisti skineihin. Ei olla natseja eikä rasisteja, vaan pyritään tuomaan turvaa kaikille.

– Jos suomalaiset painivat keskenään, väliin mennään. En usko, että katupartioista on haittaakaan, koska pelkkä näkyvillä olo voi ehkäistä rikollisuutta.

Pesonen sanoo, että ryhmässä on noudatettava sääntöjä, jotka kerrotaan, kun ryhmään liittyy.

– Pitää olla sataprosenttinen luotto, ettei ylilyöntejä tapahdu. Porukasta on lähtö, jos niin käy. Kiinni saa ottaa, mutta väkivaltaa ei käytetä. Katupartiossa pitää olla selvin päin.

– Yritetään pysäyttää tilanne ja rauhoittaa. Tappelutilanteesta ilmoitetaan poliisille, hän vakuuttaa.

Pesonen myöntää itsekin olevansa maahanmuuttokriittinen.

– Tämä tilanne on holtiton. Saa tulla kuka vain, mistä vain, vaikka maassa ei olisi mitään hätää.

– Turvapaikanhakijoita ei tarvitse pelätä, mutta syytä olisi opettaa varsinkin naisten asema Suomessa.

Hänen mielestään avun tarvitsijoita pitäisi auttaa näiden kotimaassa ja tuoda hätää kärsivät perheet Suomeen turvaan.

Itä-Suomen poliisissa katupartioihin suhtaudutaan kielteisesti.

– Itä-Suomen poliisilaitoksella on valtakunnallinen poliisin kanta asiaan: emme pidä tällaista kehitystä hyvänä, koska sen motivaattorina on ulkomaalaistilanne ja -vastaisuus, Itä-Suomen poliisilaitoksen poliisipäällikkö Taisto Huokko sanoo.

– Toivomme, että ne jotka harrastavat tällaista toimintaa, ymmärtäisivät, että poliisi ei tarvitse ja halua tällaista apua.

Huokon mukaan nyt näyttää pikemminkin siltä, että katupartiotoiminta voi lisätä turvattomuutta.

Hän korostaa, että järjestyksen ylläpito kuuluu poliisille. Yhteiskunnan tehtävä on huolehtia, että poliisilla on riittävät resurssit.

Kuopiossa poliisin tiedossa on suljettu Facebook-ryhmä Street Patrol, joka on myös suunnitellut katupartiointia. Jos katupartioita ilmaantuu kaupunkiin, poliisipartiot voivat jututtaa ryhmiä ja kertoa mitkä ovat siviilien oikeudet toimia.

– Seuraamme tilannetta. Jos ylilyöntejä tapahtuu, niihin puututaan. Siviili voi puuttua rikoksentekotilanteeseen ja estää rikoksen etenemisen tietyin laissa säädetyin ehdoin ja ilmoittaa poliisille. Voimakeinojen käyttö ei ole jokamiehen oikeutta, Huokko selventää.

Hänen mukaansa hyvä esimerkki siviilien valvontatyöstä ovat syksyisin venesatamissa kiertävät vapaaehtoiset, jotka ilmoittavat mahdollisesta rikoksesta poliisille.

Yleinen liikkumisvapaus antaa isollekin miesryhmälle, suomalaiselle tai ulkomaalaiselle, sinällään oikeuden liikkua kaupungilla. Jos ryhmässä syntyy tilanteita, joissa on rikoksen tunnusmerkkejä, poliisi puuttuu tilanteeseen.

Huokon mukaan poliisin tilastot ja tietoon tulleet rikokset eivät tue sosiaalisessa mediassa vellovaa keskustelua ulkomaalaisten luomasta turvallisuusuhkasta Itä-Suomessa.

– Sosiaalisessa mediassa annettu kuva on vääränlainen. UIkomaalaiset eivät ole aiheuttaneet Itä-Suomessa merkittävää rikollisuuden kasvua.