Ei vielä menemistä jäille

Pohjois-Savon ely-keskuksen mukaan miltään Savon isojen järvien jääseurantapaikoilta ei ole tullut vielä jäätymisilmoituksia.

Ely-keskuksen mukaan lampia ja lahtia on Pohjois-Savossakin ohuessa jäässä, mutta pientenkin vesistöjen jäät ovat niin heikkoja, ettei niillä liikkuminen ole turvallista.

Jäät Savossa on poikkeuksellisen ohuita ajankohtaan nähden myös pienissä lammissa poikkeuksellisen lämpimän alkutalven vuoksi.

Pilkkijä säikähti

Yksittäisiä pilkkijöitä lammilla on nähty. Viimeksi keskiviikkona Kuopion Kivilammella palomiehet säikäyttivät pilkkijän.

Ohiajaneen bussin matkustaja soitti hätänumeroon, että hän oli mielestään nähnyt pienellä Kivilammella pikkupojan pyörän kanssa.

Palomiehet tulivat rantaan pelastussukellusauton, kahden paloauton, johtoauton ja ambulanssin turvin valmiina pelastamaan heikoille jäille erehtynyttä lasta.

Pintapelastajat löysivätkin rantajäältä miehen, joka oli aamusta asti pilkkinyt paikalla lampeen istutettuja kirjolohia joulukalaksi.

Mies oli niin rannan tuntumassa, että hän oli löytänyt siitä kestävän jääkaistaleen.

Pelastuslaitos varoittaa kuitenkin edelleen menemästä heikoille jäille.

Kallaveden jäätymistä seurattu pitkään

Tänä jouluna useimmat Suomen isot järvet ovat sulia aina Oulujärveä myöten. Viime jouluna kaikki järvet olivat jäässä.

Jäätymisen ajankohta vaihtelee Suomen järvissä suuresti.

Suomen ympäristökeskuksen mukaan lammet ja pienet järvet voivat jäätyä paikoin jopa kaksi kuukautta ennen suuria ulapoita, joiden vesimassoihin kertyy kesällä huima lämpövarasto.

- Esimerkiksi Päijänteeseen varastoituu noin 300 miljardia kilowattituntia energiaa. Jos siitä saataisiin siirrettyä kolmannes Suomen sähköverkkoon, muita sähkön lähteitä ei enää tarvittaisikaan, johtava hydrologi Esko Kuusisto Suomen ympäristökeskuksesta sanoo.

Kallaveden jäätymisestä on havaintoja peräti vuodesta 1833 alkaen. Tänä vuonna Kallavesi ei jäädy jouluna niin kuin se jäätyi vuonna 2008 sekä myös vuosina 1877, 1934, 1949 ja 1950.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.