Ei yksin vaalikentille – ainakin vihreät ja SDP ovat kehottaneet ehdokkaitaan kampanjoimaan vähintään kaksin

Kampanjoinnin turvallisuuteen on kiinnitetty puolueissa tarkkaan huomiota. STT:n haastattelemat puoluesihteerit korostavat, että ehdokkaiden ja muiden ihmisten on voitava kokea vaalitapahtumiin osallistuminen turvalliseksi.

Puolueet tekevät poliisin kanssa tiivistä yhteistyötä vaalirauhan takaamiseksi, ja ennen vaaleja puolueiden edustajat ovat käyneet käytännön asioita läpi paikallisten viranomaisten kanssa.

SDP:n puoluesihteeri Antton Rönnholm kertoo puolueen tarjoavan erilaisia ohjeistuksia kampanjoinnissa vastaan tuleviin tilanteisiin. Hänen mukaansa ehdokkaita on ohjeistettu muun muassa niin, ettei kampanjoidessa liikuttaisi yksin, vaan mukana olisi aina muita vaalityöntekijöitä.

Myös vihreät on kehottanut ehdokkaitaan kampanjoimaan vähintään kaksin. Vihreiden puoluesihteeri Lasse Miettinen kertoo STT:lle tekstiviestitse, että kampanjoiden tekijät saavat tarvittaessa apua turvallisuuskysymyksiin puoluetoimistolta.

"Häirintää ei tule sietää"

Häirintä nousi otsikoihin, kun viikonloppuna mies yritti käydä ulkoministeri Timo Soinin (sin.) kimppuun Vantaalla Korson maalaismarkkinoilla. Tänään vasemmistoliiton eduskuntavaaliehdokas Suldaan Said Ahmeed kertoi joutuneensa pahoinpitelyn uhriksi Helsingin Itäkeskuksessa. Helsingin poliisi kertoi Twitterissä, että asiaa tutkitaan lievänä pahoinpitelynä ja kunnianloukkauksena.

Sosiaalisessa mediassa puolueiden edustajat ovat tuoneet esiin, että häirinnän kohteeksi joutuvat usein erityisesti naiset ja maahanmuuttajataustaiset ehdokkaat.

Vasemmistoliiton puoluesihteeri Joonas Leppänen sanoo, että lähtökohtaisesti kaikki häirintätapaukset ilmoitetaan viranomaisille.

–  Kyllähän poliisin pitää varmistaa, että puolueet pystyvät kampanjoimaan rauhassa. Vaikka puolueet ovat erimielisiä, me olemme kuitenkin kaikki sitoutuneet siihen, että demokraattinen viitekehys on se, josta kamppaillaan, jolloin kaikki tällainen häirintä on hyökkäys demokraattista järjestelmää vastaan, Leppänen sanoo.

Vihreiden Miettinen on yhtä mieltä siitä, että kampanjoinnin turvallisuuden takaamisessa on kyse demokratian puolustamisesta poliittisista mielipiteistä riippumatta. Hän linjaa, että häirintää ei tule sietää ja väkivallan uhkaan on oltava täydellinen nollatoleranssi.

Suurissa tilaisuuksissa järjestyksenvalvojia

Keskustan puoluesihteeri Riikka Pirkkalainen kertoo, että puolueen poliittisissa tilaisuuksissa on aina otettu turvallisuusnäkökulma huomioon ja suurissa tapahtumissa paikalla on järjestyksenvalvojia.

–  On tärkeää demokratian näkökulmasta, että kaikki pystyvät osallistumaan tilaisuuksiin turvallisin mielin, Pirkkalainen sanoo.

Hän ei ole kuullut, että puolueen ehdokkaita olisi joutunut fyysisen väkivallan uhreiksi vaalikentillä, mutta huomauttaa, että uhkaavia tilanteita on saattanut syntyä, sillä vaaliteltoilla keskustelu voi joskus yltyä kärjekkääksi sananvaihdoksi.

Myöskään kokoomuksen kampanjatilaisuuksia ei ole merkittävästi häiriköity. Puoluesihteeri Janne Pesonen kertoo, että häirintä on ollut esimerkiksi puheiden päälle huutelua. Lisäksi hän sanoo huomanneensa, että vaalimainoksia on töhritty enemmän kuin aiemmissa vaaleissa.

Pesosen mukaan turvapuolta mietitään tarkkaan erityisesti suurissa tilaisuuksissa, joissa on puoluejohtoa paikalla. Lisäksi kokoomus muistuttelee kenttäväkeään säännöllisesti turvallisuuden huomioimisesta eri tilaisuuksissa.

–  Koskaan näitä ei valitettavasti saada turvallisuuden näkökulmasta aivan aukottomiksi, koska tilaisuuksia on niin paljon, Pesonen sanoo.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.