Eläkeläisten määrä vähentynyt ruokajonoissa

Eläkeläisten määrä on vähentynyt ruokajonoissa viime vuosina. Ruokaa Kuopiossa lahjoittavan Virvatuli-säätiön puheenjohtajan, pastori Heikki Eitakarin mukaan tilalle ovat tulleet nuoret perheet ja opiskelijat.

Perjantaiaamuna ruokajakeluun Puijolan tiloihin jonotti 140 nälkäistä kuopiolaista.

Eitakarin pitkän aikavälin havainto ikärakenteen muutoksesta oli nähtävissä.

Kuopiolainen Krista , 21, oli saapunut hakemaan ruokaa Riina -vauvansa kanssa.

- Tytöllä on kalliit ruuat, koska en voi imettää. Vauvalla on kaikkea, mutta itse käyn täällä kerran viikossa.

Arki on tiukkaa. Krista hoitaa vauvaa kotona ja puoliso opiskelee. Vapaaehtoinen Anja Väätäinen (kuvassa) viihdytti pienokaista nuoren äidin odottaessa vuoroaan.

Perjantaina toimintaan oli ensikertalaisena tutustumassa Kuopion palvelualojen johtaja Markku Tervahauta .

Aamurukouksen aikana Tervahaudan ilme oli mietteliäs.

- Kyllä täältä omaan työhön olisi tarkoitus vinkkejä saada.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.