Elämälle voi löytyä uusi suunta

Vuodenvaihteessa monet lupaavat aloittaa uuden elämän. Elämänmuutoksen tekeminen voi onnistua myöhäisemmälläkin iällä. Jyväskyläläinen Terttu Pihl, 72, on juuri valmistunut peruskoulusta ja opiskelee parhaillaan lukiossa.

- Tässä on minulle päämäärä. Ellen opiskelisi, elämä tuntuisi melko tylsältä, työelämässä muun muassa keittäjänä ja lastenohjaajana mukana ollut Pihl sanoo.

- Opiskeluni ei johdu ainakaan pätemisen tarpeesta. Mitä pätemistä tässä enää olisi? Olen tiedonhaluinen. Monesti opiskelukaverini toivovat pääsevänsä kokeista läpi. Minä toivon oppivani tietämään asioista. On minulla tietysti sen verran kunnianhimoa, että haluaisin hyviä arvosanoja.

Pihl toivoo valmistuvansa ylioppilaaksi puolentoista vuoden päästä

- Kielet ovat minulle vaikeita. Muuten opiskelu on mennyt mukavasti.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.