Elohopean määrä ylitti raja-arvon 25:ssä ahvenessa 500:sta

Kiuruvetisten pilkkiharrastajien Jukka Linnilän ja Tuomo Karikummun mielestä ahven on parasta paistettuna ja kalakukossa. Isoimmat yksilöt maistuvat maukkaimmilta savustettuna.

– En ole miettinyt kalojen raskasmetallipitoisuuksia, koska ne ovat kuitenkin pieniä. Ahven on puhdasta, tuoretta ja ilmaista ruokaa, Linnilä sanoo.

Hänen mielestään valmisruokien säilöntä- ja väriaineet ovat vaarallisempia kuin kalojen elohopea. Kalojen terveysvaikutukset voittavat haitat.

– Syön paljon kalaa ja kokonaiskolesterolini on matala. Hyvä kolesteroli on korkealla, ja se on kalansyönnin ansiota, Linnilä sanoo.

Miehet kiertävät viikonloppuisin koko talven pilkkikilpailuissa ympäri Suomea.

Kiuruveden ympäristön järvissä ahventen elohopeapitoisuuksista ei tarvitse kantaa huolta. Pohjois-Savon ely-keskus tutki ahvenia vuosina 2010–2014 maakunnan 47 järvessä. Tutkimus on laajin tällä alueella toteutettu.

Eniten elohopeaa löytyi Ala-Luostan, Kiltuanjärven ja Tiilikan ahvenista.

– Pitoisuudet ovat korkeimmat pääasiassa latvavesistöjen turvemaiden ympäröimissä järvissä. Ylityksiä oli eniten Koillis-Savossa Nilsiän reitin ja Juojärven reitin latvaosissa, joissa humuspitoisia vesiä on paljon, hydrobiologi Antti Kanninen Pohjois-Savon ely-keskuksesta kertoo.

Elohopea varastoituu turvemaihin, ja jos valuma-alueilla on turvepitoisia maita, elohopeaa joutuu enemmän vesistöön.

Yllättävää oli Kannisen mukaan, että Pohjois-Kallavedellä ja Suuri-Ruokovedellä ahventen elohopeapitoisuudet olivat oletettua korkeampia.

– Kaloista tutkittiin myös ikä, ja näissä järvissä ahvenet ovat hidaskasvuisempia kuin muualla. Tutkittavan kokoluokan ahvenien keski-ikä oli Suuri-Ruokovedellä lähes 10 vuotta, kun muissa järvissä se oli 5–7 vuotta. Vanhempiin kaloihin on ehtinyt kertyä enemmän elohopeaa.

Hidaskasvuisuuden syytä ei tiedetä.

Pienimmät elohopeapitoisuudet olivat Kolmisopessa Kuopiossa ja Kirmanjärvessä Iisalmessa.

Ely-keskus tutki ahventen elohopeapitoisuuksia ympäristölaatunormin ylittymisen kannalta. Vesieliöstön suojaamiseksi asetettu laatunormi 0,2–0,25 milligrammaa kilogrammassa on selvästi tiukempi kuin kalan ravintokäytölle asetettu raja-arvo 0,5 milligrammaa, eikä tutkimuksen ensisijainen tarkoitus ollut ahventen ravintokäyttöön soveltuvuuden arviointi.

– Tutkitut ahvenet olivat pilkkikokoluokkaa, joten pilkkijät ja muut järvikalaa käyttävät voivat toki saada tuloksista osviittaa siitä, missä kalojen elohopeapitoisuudet ovat alhaisimmat ja missä korkeimmat, Kanninen sanoo.

Tutkimuksessa mitattiin yli 500 ahvenen elohopeapitoisuus, ja elintarvikekäytölle asetettu raja-arvo ylittyi noin viidessä prosentissa kaloista.

Sen sijaan elohopean ympäristölaatunormi ylittyi melko selvästi 19 järvessä ja lähellä laatunormia pitoisuus oli kuudessa järvessä. Lähes puolessa eli 22:ssa tutkituista järvistä laatunormi alittui.

Ely-keskus käyttää tietoa vesienhoitosuunnitelmien laatimisessa.

Elohopea on peräisin luonnosta

Elohopea on ympäristössä, erityisesti maaperän humuksessa ja vesistöjen pohjakerrostumissa esiintyvä raskasmetalli.

Sitä tulee myös ilmapäästöinä esimerkiksi kivihiilivoimaloista ja teollisuudesta. Suomen laskeumasta yli 90 prosenttia tulee maan rajojen ulkopuolelta.

Elohopean ympäristölaatunormi ylittyy Suomessa yleisesti erityisesti turvevaltaisten valuma-alueiden ruskeavetisissä järvissä.

Pienet metsäjärvet, joiden valuma-alue on suo- ja turvemaavaltainen, ovat herkkiä elohopean kertymiselle. Myös tekojärviin pääsee vapautumaan runsaasti elohopeaa veden alle jääneestä maaperästä.

Lähteet: Pohjois-Savon ely ja THL