Kansanedustaja näpäyttää Trumpia hulvattomalla selfiellä: "Sisäinen Trumppini kapinoi"

Keskustan pielavetinen kansanedustaja Elsi Katainen näpäyttää Facebookissa Yhdysvaltain presidenttiä Donald Trumpia Yhdysvaltain päätöksestä vetäytyä Pariisin ilmastosopimuksesta.

– Sisäinen Trumppini kapinoi; Trump, pelasta edes lapsemme! Katainen toteaa Facebook-sivuillaan julkaisemansa selfien yhteydessä.

Kuvassa Katainen on selvästi löytänyt "sisäisen Trumpinsa" kampausta ja ilmettä myöten.

 

Trump vahvisti eilen, että Yhdysvallat vetäytyy Pariisin ilmastosopimuksesta. Hän sanoo pyrkivänsä neuvottelemaan sopimuksen uudestaan tai kokonaan uuden sopimuksen, joka olisi reilumpi Yhdysvalloille.

Trumpin mukaan Pariisin ilmastosopimus tulee liian kalliiksi Yhdysvalloille.

EU:n energia- ja ilmastokomissaari Miguel Arias Canete muistuttaa, että Yhdysvallat voi itse päättää toimista, joilla se saavuttaa yhdessä sovitut ilmastotavoitteet.

EU on komissaarin mukaan syvästi pahoillaan Yhdysvaltain päätöksestä vetäytyä Pariisin ilmastosopimuksesta

Hän muistuttaa, että Pariisin sopimus toi yhteen lähes 200 valtiota, jotka haluavat puuttua yhteiseen uhkaan. Sopimus jättää kuitenkin valtioille itselleen tilaa päättää tavoista, joilla ne vähentävät päästöjä.

– Tämä on surullinen päivä kansainväliselle yhteisölle. Keskeinen kumppani kääntää selkänsä taistelulle ilmastonmuutosta vastaan, Canete sanoo tiedotteessaan.

Eurooppa ja sen kumppanit ympäri maailmaa ovat hänen mukaansa valmiita johtamaan ilmastonmuutoksen vastaista taistelua.

EU pitää kiinni Pariisin ilmastosopimuksesta, koska se on yhteinen etu, komissaari perustelee.

Euroopan unioni aikoo vahvistaa kumppanuuksiaan ja etsiä uusia partnereita päästöjen vähentämisessä. EU voi Caneten mukaan tehdä yhteistyötä myös niiden monien amerikkalaisyritysten, -kansalaisten ja yhteisöjen kanssa, jotka tukevat Pariisin sopimusta.

– Me teemme sen, yhdessä. Me olemme historian oikealla puolella.

Trumpin ilmoitus nosti raivon: "Ainut tapa reagoida on maailmanlaajuinen mobilisaatio"