Ennakoiva vianesto tykkylumen vaurioittamilla alueilla loppusuoralla

Vuodenvaihteen tykkylumi piinasi sähköjakelua lähes koko PKS Sähkönsiirron jakelualueella. Lähes kaikki tykkylumialueet on nyt lennetty helikoptereilla läpi, ja tarkastusten avulla on löydetty kaikkiaan reilut 6 000 sähkönjakelua vaarantavaa kohdetta.

Suurin osa kohteista on johdolle kallistuneita puita, mutta myös kaatuneiden puiden rikkomia teknisiä rakenteita on havaittu runsaasti. Suurin osa havaituista vikakohteista on nyt korjattu ja loputkin saadaan kuntoon tammikuun loppuun mennessä. Korjaustöissä on ahertanut vuodenvaihteen jälkeen 40–60 verkostoasentajaa ja metsuria sekä metsäkoneita ja sahaavia helikoptereita.

Liikuttaessa niillä seuduilla, joilla lumi on edelleen kiinni puissa ja sähköjohdoilla on syytä noudattaa erityistä varovaisuutta. Metsään ja sähkölinjojen läheisyyteen ei pidä mennä ilman erityistä syytä, sillä sähköjohdot voivat roikkua lumen painamina välittömällä kosketusetäisyydellä.

Paksun lumipeitteen sisällä oleva sähköjohto voi näyttää vaarattomalta, mutta on hengenvaarallinen ja aiheuttaa sähköiskun jo ennen johtoon koskemista.

Tykkyhäiriöiden korjausten yhteydessä metsäkoneella kaadetut isommat puumäärät korvataan maanomistajalle automaattisesti Metsänhoitoyhdistysten kautta. Kaadettua puustoa on Metsänhoitoyhdistyksen laskelman mukaan noin 2 000 kuutiota. Yhdistyksen asiantuntijat ottavat yhteyttä maanomistajaan ja sopivat käytännön menettelyistä.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.