Näin sadut ovat muuttuneet: Ennen kuvattiin insestiä ja julmaa väkivaltaa, nyt toistaitoisia vanhempia

Monissa lasten- ja nuorten nykykirjoissa vanhempia kuvataan kädettöminä, toistaitoisina tai itseensä ja omiin ongelmiinsa kiertyneinä.

– He eivät näe lastensa hätää. Kirjat kertovat jotain tärkeää nykysuomalaisesta perheen hyvin- tai pahoinvoinnista. Kun onnellista ydinperhettä ei enää hevin löydy lasten kirjoista, voi miettiä, mistä se kertoo. Perhe-elämän kuva tuntuu välillä olevan aika karu, miettii lastenkirjallisuuden tutkija Päivi Heikkilä Halttunen.

Omaa aikaansa ovat ilmentäneet myös klassikkosadut. Vuosisatoja Eurooppaa kiertäneet kansantarinat olivat aikuisten viihdettä, ja niiden sisällöt käsittelivät muun muassa insestiä, seksiä ja julmaa väkivaltaa. Grimmin veljekset kokosivat kansantarinoista 1800-luvulla muun muassa Lumikin, Tuhkimon, Hannun ja Kertun, Prinsessa Ruususen sekä Punahilkan.

– Perhesuhteet ovat vaihdelleet ennenkin. Grimmin satujen aikoihin 1800-luvulla äidit kuolivat synnytyksiin ja tauteihin, ja perheissä oli palvelijoita sekä heidän lapsiaan. Äitipuolisaduille oli kysyntää, ja ne ovat ilmentäneet oman aikansa tarpeita, Heikkilä-Halttunen taustoittaa.

Grimmit editoivat tarinoita lapsille sopiviksi sen ajan mallin mukaan. Silti niissä oli yhä hurjia rangaistuksia.

– Sadut olivat varotustarinoita, joissa oli kasvatuksellinen näkökulma. Todellisuuden julmat puolet nostettiin esiin tarinoiden kautta, taustoittaa lastenkirjallisuuden opettaja-tutkija, tohtori Sirpa Kivilaakso.

Myös Tuhannen ja yhden yön tarinoita on aikojen saatossa siistitty lapsiversioiksi.

– Ongelma onkin, että satujen ajatellaan olevan vain lapsille. Se on pikkuisen vääristynyt kuva. Esimerkiksi prinsessasadut ovat joidenkin teorioiden mukaan suunnattu murrosikäisille. Tuhkimossa tuhka symboloi masennusta ja maailmaa, jonka joutuu kohtamaan aikuiseksi kasvaessa. Aladdinin perusajatus taas kertoo pojan kypsymisestä, lastenkirjallisuuden dosentti Sisko Ylimartimo selventää.

Satututkijoiden mukaan sadut ovat alitajunnalle osoitettua vertauskuvallista viestintää.

– Kolmevuotias ei vielä sitä tajua, ihastelee vain prinsessoja. Mutta tarina jää mieleen, ja tulee ehkä jossain muodossa uudelleen alitajuntaan, kun ikää karttuu, Ylimartimo selventää.

– Satujen prinssit ja prinsessat ovat toimineet pitkään tiedostamattomina roolimalleina niin tytöille kuin pojille; mitä elämässä voi saavuttaa. Aikuisena naiset ovat myöntäneet, että satusankarit ovat jopa vaikuttaneet puolison valintoihin, lisää Sirpa Kivilaakso.

Miten käy ilkeän äitipuolen?

Klassikkosaduissa ilkeä äitipuoli orjuuttaa Tuhkimon kotitöihin ja estää juhliin menon. Lumikin julma äitipuoli haluaa tapattaa, että olisi itse kaunein. Hannun ja Kertun äitipuoli puolestaan haluaa kadottaa metsään, jossa noita haluaa syödä heidät.

Mitä uusperheiden lapsi voi tästä ajatella?

– Erään tulkinnan mukaan sadussa kaikki henkilöt ovat yhden henkilön eri puolia, kertoo Oulun yliopiston lastenkirjallisuuden dosentti Sisko Ylimartimo.

Ilkeä äitipuoli symboloi siis hyvän äidin toista puolta.

– Siten 3–5-vuotias käsittelee eroahdistusta, eli sitä, ettei äiti olekaan aina vain hyvä ja hellivä. Se on osoitus, että samassa ihmisessä on eri puolia, Ylimartimo selventää.

Psykologisen näkemyksen mukaan sadut on tarkoitettu lapsen sisäisen maailman järjestämistä varten.

– Siihen kuuluu muun muassa, että lapsen on pakko kasvaa omaksi tasapainoiseksi itsekseen ja hylätä ajatus suojelevasta äidistä.

Nykysaduissa ilkeitä äitipuolia tai perinteisiä ydinperheitä ei enää ole. Yhteiskunnan perhekäsitys elää, ja lastenkirjat haluavat mukautua tilanteeseen.

– Siten tehdään lapsillekin uusia mullistuksia helpommaksi, taustoittaa lastenkirjallisuudentutkija, dosentti Päivi Heikkilä-Halttunen.

Nykyään lasten- ja nuortenkirjallisuuden näkökulma on realistispohjainen.

– Vanhojen kansansatujen suosio ja menestys pohjaa siihen, että kielteisiä tunteita on voinut projisoida pahoihin noitiin ja äitipuoliin. Nykykirjoissakin käsitellään elämän huonompia puolia, mutta sitä ei tehdä ilkeiden äitipuolten kautta, vaan biologinen äiti ja lapsikin voidaan kuvata tunteet pinnassa ja rumana ja vihaisena.

– Tunteiden annetaan tulla rehellisemmin ja suoremmin ilmi, ja samalla lastakin rohkaistaan ilmaisemaan ja työstämään tunteitaan hyvässä ja pahassa, Heikkilä-Halttunen kertoo.

Esimerkiksi 1980-luvulla suosioon nousivat Kristiina Louhen Aino-kirjat.

 Ainon äiti on vihainen -kirjassa äidillä on päänsärkyä aamusta lähtien, eikä Aino ymmärrä olla solidaarinen tai tulla vastaan. Ja äiti on kiukkuinen, mutta samalla potee huonoa omaatuntoa siitä, että äsähtelee tyttärelleen. Kirja on lohdullinen ja kannustaa siihen, ettei lapsiperheessä tarvitse siloitella tunteita.

Satuja ei pitäisi selittää tai tulkita lapselle.

– Lapset on fiksumpia kuin aikuiset ajattelevatkaan. Sanomaa ei tarvitse vääntää rautalangasta, vaan lapselle pitää antaa aikaa työstää sitä. Lapsille tulee kausia, jolloin voidaan jumiutua tiettyyn satuun, mutta sillä on tarkoituksensa kehityksessä, esimerkiksi itsenäistymisessä. Aikuisella pitäisi olla malttia ja herkkyyttä aistia, jos lapsi haluaa kuulla tietyn tarinan, sadun tai kuvakirjan kerta toisensa jälkeen, Heikkilä-Halttunen perustelee.

Kaikenikäiset lapset käyttävät alitajuntaansa satujen tulkitsemiseen.

– Aikuinen tekee virheen, jos ajattelee, ettei lapsi ymmärrä satua ja sanoo, ettei noita ole oikea noita, Ylimartomo lisää.

Aikuinen ajattelee sadut liian konkreettisesti.

– Perinteiset sadut pärjäsivät muuttumattomina vuosikausia, mutta alkoivat muuttua 1900-luvun lopulla, kun ajateltiin liian konkreettisesti. Takavuosina esimerkiksi Hannusta ja Kertusta tehtiin versioita, joissa noidasta tuli kiltti. Jos saduista viedään kaikki paha pois, niistä tulee liian siloteltuja. Elämässä kuitenkin välillä sattuu. Ja satujen avulla lapsi saa sisäisiä aseita käsitellä ikäviä asioita, Ylimartimo huomauttaa.

Silottelusuuntausta tuli lähinnä Ruotsista 1960–1970-luvuilla. Siellä kuitenkin Astrid Lindgren edusti näkemystä, että lapsi kestää rajujakin asioita.

– Siitähän kahakka nousi, kun Veljeni, Leijonamieli julkaistiin 1973. Kirja käsittelee kuolemaa, mutta Lindgren luotti, että lapsi kestää. Toki vanhempien kannattaa yhä miettiä, miten oma lapsi kestää mitäkin, koska lapsien herkkyydessä on eroja, Ylimartimo lisää.

Disney yrittää pitää perinteisiä klassikkosatuja, kuten Tuhkimoa, Lumikkia ja Ruususta, hengissä.

– Peruskansansadut ovat lukukelpoisia, koska niissä on nerokkaaseen, tiiviiseen muotoon puristettu elämän ydinasioita vastakohtien kautta. Mutta toisaalta Disney höttöistää alkuperäisiä satuja, eikä niissä enää ydin ole niin tärkeää kuin "dingelisdangelis-maailma". Nykylapsielle satujen maailma tehdään helpommaksi lähestyä dingeliksen kautta, kertoo Heikkilä-Halttunen.

Uusimmat

Kotimaa

Ex-oppilaiden mukaan Bjurström tiesi tanssikoulunsa opettajan lähentelystä, mutta puuttuminen kesti – Bjurström vastaa syytöksiin

Maineikkaan tanssikoulun ex-oppilaat: miesopettajan lähentely jatkui vuodesta toiseen – poliisilla tutkinnassa yhden oppilaan seksuaalinen hyväksikäyttö

Yliopistotutkija voi tienata puolet vähemmän kuin muut korkeakoulutetut – valtaosa nuorista tutkijoista huolissaan urastaan

Suomen Yrittäjien kampanja ei vaikuttanut Yleisen työttömyyskassan jäsenmäärään mitenkään – Kassan omalla markkinoinnilla isompi merkitys kuin työmarkkinariidoilla

Ministeriön ylijohtaja tiukkana: "Sairaalayhtiöt voivat olla laittomia"

Virkarikoskäräjillä kuultavana Aarnion alaisena työskennellyt Petri Rainiala

Helsingin yliopisto loikkasi yliopistovertailussa, joka mittaa valmistuvien työllistymistä

Pahanlaatuisen aivokasvaimen geenihoitoon merkittävä apuraha

Meripelastusseuran hallitus kokoontui ylimääräiseen kokoukseen: entinen Kuopion matkailupomo vapautettu tehtävästään

Kirstunvartija Orpo moitti populistisista lupauksista: "Tulevaisuutta ei voi rakentaa velkarahalla"

Savon Sanomien uutiskirje

Tilaa päivän tärkeimmät uutiset. Saat joka iltapäivä kuusi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Uutiskirjeen tilaaminen on maksutonta.