Ensihoitajan epäillään varastaneen työpaikan rahoja

Poliisi tutkii harvinaista rikosepäilyä, jossa pelastuslaitoksen työntekijän epäillään varastaneen rahaa työpaikaltaan. Asian esitutkinta on kesken eikä tapahtumien kulusta ole toistaiseksi varmuutta.

Savon Sanomien tietojen mukaan poliisi epäilee ensihoitajana toiminutta työntekijää varkaudesta ja virkavelvollisuuden rikkomisesta. Rikosepäily koskee tapahtumia Pohjois-Savon pelastuslaitoksen Varkauden paloasemalla.

Epäilty mies on kokenut työntekijä, joka on toiminut turvallisuus- ja hoitoalalla pitkään.

Tapaus liittyy kioskitoimintaan, jossa käsitellään pieniä ostoksia ja käteistä rahaa.

Isoimmilla paloasemilla on paikallisen palomiesyhdistyksen pitämiä kioskeja, joista palomiehet ja ensihoitajat saavat ostettua ruokaa, herkkuja tai jotain muuta pientä. Tällainen kioski on myös Varkauden paloasemalla paikan työntekijöitä varten.

Savon Sanomien tietojen mukaan pelastuslaitoksen väki alkoi epäillä näpistystä kioskista ja asia ilmoitettiin poliisille. Rahasumman koon vuoksi poliisi on kirjannut asiasta rikosilmoituksen kuitenkin epäiltynä varkautena.

Rikosepäily tuli poliisin tietoon jo viime vuoden lopulla, mutta esitutkinta on vielä kesken.

Pelastuslaitos: Pitää olla täysi luottamus

Pohjois-Savon pelastuslaitos vahvistaa kysyttäessä, että pelastuslaitos päätti pidättää yhden työntekijänsä virantoimituksesta viime vuoden lopulla. Savon Sanomien tietojen mukaan työntekijä irtisanoutui pian tämän jälkeen itse pelastuslaitoksen virasta.

– Yksi henkilö oli pidätettynä virantoimituksesta, mutta hän ei ole enää pelastuslaitoksen palveluksessa, pelastusjohtaja Jukka Koponen kertoo. Hän ei muuten kommentoi tapausta. Yleisellä tasolla hän kertoo rehellisyyden olevan pelastuslaitokselle erittäin tärkeä arvo.

– Pelastusalalla pitää olla täysin luottamus. Työntekijämme liikkuvat ihmisten kotona ja yrityksissä, Koponen muistuttaa.

Savon Sanomien tietojen mukaan Pohjois-Savon pelastuslaitoksen työntekijät ovatkin olleet epäiltyinä rikoksista äärimmäisen harvoin. Ilmitulleet tapaukset ovat myös aina johtaneet työntekijän välittömään omaan irtisanoutumiseen, sillä alalla on myös kova sisäinen paine olla rehellisiä ja luottamuksen arvoisia.

Viime vuosina sattuneita tapauksia on yksi pahoinpitely, joka tapahtui työntekijän vapaa-ajalla matkustajasatamassa. Kun asiasta käynnistettiin rikostutkinta, nuori palomies irtisanoutui esimiesten puhuttelun jälkeen välittömästi.

Kerran aiemmin Kuopiossa tuli ilmi Varkauden tapausta vastaava varkausepäily palomiesten kioskista. Siitä on kuitenkin aikaa yli 20 vuotta.

KRP:n pääkuulustelijan rikosepäily syyteharkintaan - antoi skootterin ja rahaa epäillylle

Kelan virkailija urkki tietoja rekistereistä - oikeus tuomitsi sakkoihin

Yli 200 vartijaa epäillään urkinnasta - osa epäilyistä vanheni jo

KHO: Supo sai irtisanoa työajalla seksiä harrastaneen etsivänsä

Huumeiden salakuljetus vankilaan ei ollut törkeä teko

Vartija salakuljetti huumeita vangille

Verovirkailija sai tuomion tietojen urkinnasta

Työtehtävällä ollut pappi puhalsi lähes 2 promillea

Uusimmat

Kotimaa

7 000 asukkaan kaupunki sai kaksi kansanedustajaa, 54000 asukkaan kaupunki ei yhtään – "Nyt meillä on suorat yhteydet Arkadianmäelle"

Väitös: Rekkakuskien työ on täynnä "rytmihäiriöitä" ja ristiriitaisia odotuksia

Lähijunia kohtaan on virinnyt uutta kiinnostusta – pullonkaulana rataverkon tukkoisuus

Oulun laajan hyväksikäyttö- ja raiskausepäilyn ensimmäinen käräjäkäsittely alkaa tänään

Eduskunta aloittelee uutta vaalikautta – kansanedustajien valtakirjat tarkastetaan tänään

Yhden teepaidan valmistaminen kuluttaa saman verran vettä kuin ihminen juo 2,5 vuodessa: "Avaa vaatekaappisi ovi, ja aloita syvähenkinen mietiskely omista kulutustottumuksistasi"

Kotkassa syttyi palo Finexin 1  500 neliön teollisuushallissa – palo saatu toimitusjohtajan mukaan sammutettua

Eduskunta aloittaa työnsä tiistaina uudella kokoonpanolla

Jenni Passi haluaa välttämättä lapsen, jolla on Facebookin perustajan Mark Zuckerbergin geenit – kirjailija Jussi Lehmusvesi paljastaa, miksi

Munkki tarvitsee rekkakuormallisen huumorintajua, joten Isä Nasari joutuu kiusaukseen aina kun hän näkee tekstin: "Munkin tekee mieli kahvia"

Savon Sanomien uutiskirje

Tilaa päivän tärkeimmät uutiset. Saat joka iltapäivä kuusi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Uutiskirjeen tilaaminen on maksutonta.