Ensimmäiset uudet perunat valmiita pöytään

Perunoiden varhaissato on valmistunut. Asiasta kertoi tänään Maa- ja Metsätaloustuottajain Keskusliitto MTK.

Kotimaisen varhaisperunakauden avaa tavalliseen tapaan Varsinais-Suomi.

Varhaisperunoita päästiin istuttamaan maaliskuun lopulla. Kosteus ja kylmyys haittasivat kasvua. Toisaalta satoa tulee samasta syystä tasaisesti.

Ensimmäiset varhaisperunat ovat pääosin Timoa. Uutena lajikkeena tänä vuonna on kasvatettu Solist-lajiketta, ja muutaman viikon päästä aletaan saada Siikliä, Veloxia ja Ariellea.

MTK:sta muistutetaan, että varhaissadon perunoita on syytä käsitellä yhtä varovasti kuin kananmunia. Ne eivät kestä kolhuja eivätkä liiallista valoa.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.