Epäiltyä kestinneen rikostutkijan toimet olivat työkavereiden tiedossa

Keskusrikospoliisi tiesi rikostutkijansa poikkeuksellisista toimista huumerikoksista epäillyn naisen kanssa Jari Aarnion laajassa virka- ja huumerikosvyyhdissä.

Osa toimista oli ainakin muutaman työkaverin ja esimiehen tiedossa jo viime ja toissa vuonna.

Erikoisimmillaan kyse oli alkoholijuomien ostosta epäillylle ennen kuulustelua sekä lupaamisesta, ettei tälle tule rangaistusta törkeistä huumausainerikoksista.

Asiasta on tallessa kuitteja, tekstiviestejä sekä esimerkiksi rikostutkijan oma aiempi oikeussalinauhoite, jossa hän kertoo asiasta.

Rikostutkijan mielestä hänelle ei kuulu rangaistusta

Jo aiemmin tuli julki, että rikosylikonstaapeli antoi keski-ikäiselle helsinkiläisnaiselle runsaasti taloudellisia etuuksia kuten skootterin, rahaa ja puhelimia kesken esitutkinnan ja oikeusprosessin 2014–2015.

Miehen toimet tulivat julkisuuteen syksyllä 2015, kun niiden kohteena ollut nainen kertoi oikeudenkäynnissään muun muassa viskidrinkkien tarjoiluista hänelle ennen tärkeää kuulustelua.

Naisen kertomasta noussut julkinen kohu johti tutkintaan ja siihen, että mies sai jo syyskuussa käräjäoikeudesta sakkotuomion virkavelvollisuuden rikkomisesta. Tuomion perusteena oli, että hän oli hyväsydämisyytensä vuoksi ollut esteellinen kuulustelemaan naista.

Oikeudessa ei kuitenkaan tuotu esille, ketkä kaikki asiasta olivat tienneet ja olleet järjestelyissä mukana.

Rikostutkija jätti nyt viime hetkillä valituslupahakemuksen tuomiosta Itä-Suomen hovioikeuteen, joka ratkaisee talven aikana, saako rikostutkija valitusluvan asiassaan.

Valituslupahakemus tuomioon piti jättää tämän viikon tiistaihin mennessä. Rikostutkija esitti jo käräjäoikeudessa, että hänet olisi tullut jättää kokonaan rangaistukseen tuomitsematta.

Kebabilla ja viskillä - epäilty ja kaksi KRP:n tutkijaa

Asiassa uutta ja erikoista on se, että rikostutkijan toimista on kirjallista aineistoa kuten kuitteja ja viestejä sekä hänen aiempi toisen oikeudenkäynnin nauhoitteensa, joiden mukaan osasta rikostutkijan toimista tiedettiin KRP:ssä jo Aarnio-tutkinnan aikana.

Esimerkkejä on paljon: Miehen mukana naista tapaamassa ravintolakäynneillä ja rahaa antamassa oli välillä myös hänen työkaverinsa, toinen KRP:n rikostutkija.

Rikostutkija myös laskutti naisen pyörittämisen muita menoja kuiteilla, joissa luvallisten kännykkäkulujen lisäksi oli sisällytetty myös muita kustannuksia.

Miehen oman kertoman mukaan hän osti epäillylle naiselle alkoholitarjoilua useamminkin kuin yhden kuulustelun alla.

Lisäksi mies kertoi dokumentoineensa kaikki tapaamiset naisen kanssa kuulustelujen ulkopuolella. Hän oli myös kysynyt luvan kaikille naisen kyydittämisille esimiehiltään ja kuitannut itse ylös, että "lupa saatu".

Nämä kaikki asiat jätettiin jostain syystä tutkimatta miehen virkarikostutkinnassa, vaikka tiedot löytyvät julkiseksi tulleista muista asiakirjoista kuten KRP:n kuiteista ja Aarnio-tutkinnan pöytäkirjojen liitteistä.

Virkarikostutkintaan ei kirjattu kaikkia annettuja etuuksia eikä sitä, kenen tieten rikostutkija oli niitä käyttänyt.

Tutkinnan alkutoimet teki miehen oma KRP:n ryhmä

Asiakirjoista ei ilmene syytä, miksi esimerkiksi kokonaissummat eivät täsmää. Kirjallisesta aineistosta löytyy kuitenkin tieto, että yllättäen miehen toimista oli tehnyt esiselvityksen hänen oma työnantajansa.

Eli kun asiasta nousi julkinen kohu, rikostutkijan esimiesketjussa ylempänä ollut KRP:n esimies kirjasi asiasta ilmoituksen tutkittavaksi KRP:lle, vaikka valtakunnansyyttäjän kirjallinen ohje poliisirikosten tutkinnasta edellyttää, että tutkintailmoitus kirjataan tutkittavaksi toiseen yksikköön.

KRP:n oma väki teki kuitenkin kaikki alkutoimet asiassa ennen kuin siirsi virkarikosepäilyn Lounais-Suomen poliisin tutkintaan syyttäjä Pertti Lahtiolan vastuulle.

Tutkinta tehtiin loppuun suppeasti KRP:n esiselvityksessä kerrotun mukaisesti. Epäiltyä rikostutkijaa itseään kuulusteltiin koko laajasta vyyhdistä ja sadoista viesteistä lyhyesti: Koko asia hoidettiin kuulusteluissa noin 1,5 tunnissa eikä kuulustelija kysynyt yhtään kysymystä ilmi tulleista ristiriitaisuuksista.

Rikostutkija myös kuulusteluissaan kertoi väärää tietoa esimerkiksi yhteydenpitovälineistään naiseen. Epäillyltä ei tosin vaaditakaan totuuden puhumista.

Lisäksi mies sai itse vielä poistaa tutkittavasta aineistosta esimerkiksi muihin työntekijöihin viittaavia tietoja. Mies oli aiemmin antanut Aarnio-tutkintaan hänen ja naisen väliset viestit niin, että joukosta oli poistettu asiaan kuulumattomat.

Viestejä oli siinä vaiheessa jäänyt noin 175 sivua. Virkarikostutkintaan hän eli virkarikoksesta epäilty poisti itse viesteistä vielä 31 sivua lisää.

Suomessa ei ole aiemmin tullut julkisuuteen tapausta, jossa virkarikostutkinnan alkutoimet tekee hänen oma esimiehensä. Tapauksia on voinut olla muitakin, mutta ainakaan niitä ei ole tullut aiemmin julki.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Tausta: Rikostutkijan erikoiset toimet löytyvät kuiteista ja viesteistä