Essayah: Poliisitutkinta Räsäsestä on käsittämätön

Kristillisdemokraattien puheenjohtaja Sari Essayah puolustaa puoluetoveriaan Päivi Räsästä, josta on aloitettu poliisin esitutkinta. Eduskuntaryhmän puheenjohtajaa Räsästä epäillään kiihottamisesta kansanryhmää vastaan.

Essayahista on käsittämätöntä, että poliisi aloittaa opillisesta linjakeskustelusta esitutkinnan tällä rikosnimikkeellä.

–  Ei tule poliisilta työt loppumaan, jos jokainen, joka on pahoittanut mielensä kirkkojen ja seurakuntien syntikäsityksistä käytävissä keskusteluissa, päättää tehdä tutkintapyynnön ja niissä edetään esitutkintaan, Essayah sanoi tiedotteen mukaan puoluekokouksessa Oulussa.

Poliisitutkinta liittyy Räsäsen kesäkuussa Twitterissä julkaisemaan viestiin, jonka mukaan Helsinki Pride -tapahtuma on synnin ja häpeän nostamista ylpeyden aiheeksi. Räsänen myös arvosteli kirkon osallistumista tapahtumaan.

Essayahin mielestä uskonnollisessa keskustelussa ja kielenkäytössä on voitava puhua ja argumentoida teologisella sanastolla.

Essayah valittiin puoluekokouksessa jatkamaan puolueen johdossa. Hänelle ei ilmaantunut haastajia.

Päätös puheenjohtajaehdokkaaksi lähtemisestä ei ollut Essayahille itsestään selvää, sillä hän kertoi hiljattain sairastuneensa rintasyöpään.

Essayah on johtanut puoluetta vuodesta 2015.

Varapuheenjohtajisto vaihtui

Kristillisdemokraattien varapuheenjohtajisto uusiutui kokonaan Oulun puoluekokouksessa. Varapuheenjohtajiksi valittiin kansanedustaja Peter Östman, Viljami Haavisto ja Sonja Falk, puolue kertoi tiedotteessaan.

Kolmannen kauden kansanedustaja Östman, 57, valittiin ensimmäiseksi varapuheenjohtajaksi. Toiseksi varapuheenjohtajaksi valittu 22-vuotias Haavisto on KD Nuorten pääsihteeri ja Forssan KD-osaston puheenjohtaja. Kolmanneksi varapuheenjohtajaksi valittu varakansanedustaja Falk, 42, on aiemmin toiminut muun muassa ministerin erityisavustajana ja kristillisdemokraattien eduskuntaryhmän palveluksessa.

Esimerkiksi varapuheenjohtajana neljä vuotta ollut kansanedustaja Sari Tanus putosi äänestyksessä.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Uusimmat

Kotimaa

Poikkeuksellinen koronakevät ei juuri hetkauttanut opinahjoja STT:n lukiovertailussa – kärkisijoille pääsivät turkulainen Katedralskolan i Åbo ja Enontekiön Erälukio

Poikkeuksellisen koulukevään päättäjäisiä vietetään minimalistisesti – poliisi toivoo nuorten juhlijoiden muistavan, että koronavirusepidemia on edelleen päällä

Sote-valiokunnan on sanottu ymmärtäneen väärin perustuslakivaliokunnan lausunnon ravintoloiden avaamisesta – oikeuskansleri selventää asiaa

Henkilöauton kuljettaja kuoli tasoristeysturmassa Ylistarossa

Koulujen päättäjäisviikonloppu alkanut rauhallisesti

Kotimaassa voi matkailla, kunhan noudattaa koronaohjeistuksia, linjasi hallitus – "Lahja kesälomansa aloittaville"

Tulvatilanne Lapissa kiihtyy – Kittilässä ja Rovaniemellä tulva kestänee poikkeuksellisen pitkään

Kysely kymmenelle suurelle kaupungille: Lastensuojeluilmoitusten määrä vajosi jopa puoleen, kiireellisiä sijoituksia paikoin enemmän

Unkarin hallitus kaipaa suomalaistutkijalta anteeksipyyntöä diktatuuripuheista

Isänsä taposta epäilty parikymppinen mies vangittiin Jyväskylässä – epäillään myös tapon yrityksestä

Savon Sanomien uutiskirje

Tilaa päivän tärkeimmät uutiset. Saat joka iltapäivä kuusi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Uutiskirjeen tilaaminen on maksutonta.