Eurojackpotista tärähti Kuopioon jättivoitto, voittaja ei ole vieläkään lunastanut rahojaan

Kuopiossa viime joulun jälkeen pelattu 136200 euron Eurojackpot-voitto on edelleen lunastamatta. Voitokas rivi oli pelattu Kolmisopen Citymarketilla 27. joulukuuta 2019.

Myös toinen iso potti odottaa edelleen noutajaansa Veikkauksen pääkonttorilla Helsingissä. 40000 euron Jokeri-voitto on pelattu Lohjalla Saukkolan ST1-asemalla.

Veikkauksen viestintäpäällikön Tomi Auremaan mukaan on harvinaista, että isot potit ovat kauan lunastamatta.

– Yleensä näin kauan lunastamatta olleiden voittojen taustalla on tietämättömyys jättipotista. On saatettu laittaa kupongit johonkin hyllyyn, koriin tai laatikkoon, johon ne ovat sitten unohtuneet, eikä niitä ole tullut tarkistettua. Joillakin tuppaa kasaantumaan myös lompakkoon kaikenlaista lippua ja lappua, joten voihan se olla sielläkin, Auremaa kertoo Veikkauksen tiedotteessa.

Mikäli voittoja ei lunasteta vuoden sisällä arvontapäivästä, ne palautuvat voittopotteihin tuleville kierroksille.

Kaikkien aikojen suurin lunastamatta jäänyt voitto Veikkauksen peleistä on vuodelta 1995. Silloin Vantaalla pelattiin Lotto, jolla olisi voittanut euroiksi muutettuna 2,37 miljoonaa euroa. Voittajaa ei kuitenkaan ikinä löytynyt.

Suurin lunastamaton Jokeri-voitto on sekin markka-ajalta. Vuonna 2000 joku oli pelannut 1,7 miljoonan euron Jokerin, mutta rahojaan hän ei koskaan lunastanut.

Eurojackpotin suurin lunastamaton potti on kierrokselta loppuvuodelta 2016. Hollolan Prisman 662 300 euron voitto palautui pelaajille voittorahastoon, koska voittajaa ei mistään ilmaantunut.

Yksi Siilinjärvelle menneen Eurojackpotin 92 miljoonan euron jättipotin voittajista oli pitkään kadoksissa. Voittorivi pelattiin viime vuoden elokuussa Siilinjärven K-kaupassa. Veikkaus kertoi 16. kesäkuuta, että viimeinen 1,8 miljoonan euron osuus on maksettu kadoksissa olleelle voittajalle.

Lue myös: Kadoksissa ollut Siilinjärven Eurojackpot-voittaja lunasti viimein rahansa – aikaa oli enää pari kuukautta
 

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Uusimmat

Kotimaa

Hallitus kokoontuu tänään iltakouluun lomien jälkeen

Koulutyö alkaa monissa kouluissa tänään, ensimmäiset kiirehtivät opintielle jo eilen

Valtiovarainministeriön on määrä saada valmiiksi ehdotuksensa ensi vuoden budjetiksi – neuvotteluissa etsitty keinoja esimerkiksi vientiteollisuuden auttamiseksi

Traktori lähti ilman kuljettajaa liikkeelle ja meni pihan poikki metsään – moottorin sammuttamiseen tarvittiin savusukeltaja

Kotijuhlat tulossa ja korona arveluttaa? – lue lääkäreiden ja viranomaisten ohjeet turvalliseen juhlintaan

THL:n pääjohtaja: Maskisuositus julkaistaan torstaina – julkiset liikennevälineet erityishuomiona, suosituksesta tulossa alueellinen

Rahtikonttiin Espoossa pyrkinyt naamioitunut joukko havitteli poliisin mukaan yli 170 kilon kokaiinilastia – aine jopa 100-prosenttista ja arvo 25 miljoonaa

Turkuun Skopjesta saapuneet matkustajat joutuvat karanteeniin sakkojen tai jopa kolmen kuukauden vankeuden uhalla – karanteenissa pysyttelyä valvotaan puhelinsoitoin

Kaustisen mönkijäturmaa tutkitaan kuolemantuottamuksena – poliisin tietojen mukaan tie oli suljettu kettingillä vain joitakin päiviä ennen turmaa

Hyvinkääläisseuran jalkapallovalmentajalle syyte alaikäisen valmennettavan seksuaalisesta hyväksikäytöstä – mies ei enää valmenna seurassa

Savon Sanomien uutiskirje

Tilaa päivän tärkeimmät uutiset. Saat joka iltapäivä kuusi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Uutiskirjeen tilaaminen on maksutonta.