Taideväärennökset: Evp-upseerin 800 000 euron taulukaupat

Osa tauluista on kiertänyt kansainvälisissä huutokaupoissa muun muassa Lontoossa, ihmetteli taideväärennösten laajasta kaupasta epäilty päätekijä tiistaina Pohjois-Savon käräjäoikeudessa, kun jutun suullinen valmistelu alkoi.

Miehen ihmettely liittyi Valtion taidemuseon asiantuntijalausuntoihin, joiden mukaan kaikki miehen myymät taulut olivat väärennöksiä kuuluisien taiteilijoiden töistä.

Mies kiistää aitoustodistukset ja haluaa kuulla niiden laatijoita jutun pääkäsittelyssä.

Kolmiviikkoinen pääkäsittely pidetään ensi huhtikuussa.

52-vuotiasta eläkkeellä olevaa upseeria syytetään kymmenestä törkeästä petoksesta sekä lukuisista väärennöksistä ja petoksista. Syytteiden mukaan mies oli myynyt lähes 40 väärennettyä taulua vuosina 2000–2012. Kauppahinta oli lähes 800 000 euroa.

Kauppoja oli tehty Kuopion lisäksi Helsingissä, Keski-Suomessa, Varsinais-Suomessa ja Päijät-Hämeessä. Jutussa on toistakymmentä asianomistajaa.

Suurin osa oli 1–2 taulun kauppoja, mutta keskisuomalaiselle miehelle oli myyty 18 taulua. Niiden hinta oli syytteen mukaan yli 250 000 euroa. Kuopiolaismies oli puolestaan ostanut vuosien mittaan kahdeksan taulua maksaen niistä yli 200 000 euroa.

Kuopiolaismiehen suurin yksittäinen ostos oli 100 000 euroa. Hän antoi vaihdossa aidon Berndt Lindholmin Merimaiseman, josta ostaja hyvitti 30 000 euroa. Esitutkinnan mukaan vaihdossa tuli tilalle kolme saman taiteilijan väärennöstä.

Käräjäoikeudessa myyjä riitautti taulujen kauppahintoja. Hänen mielestään summat olivat monessa tapauksessa pienempiä.

Esitutkinnassa mies oli kertonut, että hänen taloudellinen tilanteensa oli viime vuosikymmenen alkupuolella katastrofaalinen. Hän sanoi olleensa välinpitämätön myymiensä ja välittämiensä taulujen aitoudesta.

Mies olikin antanut tauluja myös lainojen vakuudeksi muutamalle ihmiselle. Lainat olivat 1 000–2 500 euroa.

Osa vakuuksien ottajista jäi lopulta ilman rahoja ja tauluja, kun mies kävi hakemassa pantatun taulun ilmoittaen, että hänellä on ostaja taululle. Mies veikin taulun toiselle henkilölle uuden lainan pantiksi tai myi sen tilittämättä rahoja velkojilleen.

Taulukauppoihin oli osallisena myös kaksi muuta miestä.

Toisen epäillään muun muassa lisänneen väärennetyn Akseli Gallen-Kallelan taulun taakse leiman ja alkuperää osoittavan paperin. Taululla oli kuitattu 25 000 euron erä asuntokaupasta.

Kolmatta miestä syytetään avunannosta väärennyksiin. Mies oli luovuttanut päätekijälle osan tauluista.

Venäläisväärennösten miljardibisnes

Hagelstamin huutokaupassa meni yksi väärennös

Satojentuhansien taideväärennökset