Ex-ministeri Lenita Toivakka jättää eduskunnan keväällä – "Politiikassa on aiempaa enemmän lyhytnäköisyyttä ja aggressiivisuutta"

Entinen ministeri, kokoomuksen kansanedustaja Lenita Toivakka jättää politiikan ja eduskunnan ensi kevään jälkeen. Mikkeliläinen Toivakka, 56, kertoo blogissaan, ettei ole ehdolla seuraavissa eduskuntavaaleissa. Hän sanoo hakevansa uusia innostuksen kohteita politiikan ulkopuolelta.

Toivakan mukaan eduskunnan ilmapiiri on kiristynyt tällä kaudella. Hän sanoo välillä tuntuneen, että moni politiikko viihtyy liikaa vain omassa kuplassaan eikä erilaisia mielipiteitä suvaita.

– Väärinymmärtäminen on suosittua koska räväkällä mielipiteellä pääsee otsikoihin ja saa klikkauksia. Politiikassa on aiempaa enemmän lyhytnäköisyyttä ja aggressiivisuutta, Toivakka suomii blogissaan.

Lenita Toivakka on ollut kansanedustaja vuodesta 2007. Hän oli eurooppa- ja ulkomaankauppaministeri Alexander Stubbin (kok.) hallituksessa 24.6.2014–28.5.2015 sekä ulkomaankauppa- ja kehitysministeri Juha Sipilän (kesk.) hallituksessa 29.5.2015–21.6.2016.