Fimean alueellistamisesta taas uusi selvitys - työryhmä pohtii tehtävät ja muutostarpeet

Sosiaali- ja terveysministeri Hanna Mäntylä (ps.) on asettanut jatkoselvitysryhmän, jonka tehtävänä on täydentää aiemmin tehtyä selvitystä lääkealan turvallisuus- ja kehittämiskeskuksen Fimean alueellistamisesta.

Ryhmä aloittaa työnsä 1. syyskuuta ja sen on määrä olla valmis 31. tammikuuta 2016.

Työryhmä pohtii Fimean nykyisiä tehtäviä ja niiden muutostarpeita. Lisäksi tehtävänä on arvioida, millainen Fimean rooli olisi hallitusohjelman mukaisissa alue- ja keskushallinnon uudistuksissa.

Toimeksiannon mukaan hyvän lääke- ja lääkitysturvallisuustason säilymiseen ja lääketutkimuksen sekä innovaatiotoiminnan edellytysten parantamiseen on kiinnitettävä erityistä huomiota. Tavoitteena on selvittää, miten Fimean yhteistyö muiden toimijoiden kanssa tulisi organisoida ja miten varmistetaan Fimean kyky kilpailla kansainvälisistä toimeksiannoista.

Lisäksi kartoitetaan alueellistamisesta tähän mennessä aiheutuneita kokonaiskustannuksia ja millaisia kustannuksia syntyisi niin alueellistamisen jatkamisesta nykyisellä aikataululla kuin toimintojen uudelleenjärjestämisestäkin. Ryhmän tulee myös arvioida, onko Fimean nykyinen rahoituspohja tarkoituksenmukainen.

Selvityksen tekevät professori Risto Huupponen Turun yliopistosta, sairaala-apteekkari Joni Palmgrén Satakunnan sairaanhoitopiiristä, hallintoylilääkäri Miia Palo Rovaniemen kaupungin palveluksesta sekä tutkimus- ja kehitysjohtaja Reijo Salonen Orion Oy:stä.

Lue Fimean alueellistamisen käänteistä alta löytyvistä arkistojutuista.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Fimean johtoryhmän jäsen irtisanoutui

Eteneekö Fimean alueellistaminen?

Fimean siirtoa Kuopioon epäillään vesitykseksi

"Kuopiosta ei löydy riittävästi huippuasiantuntijoita"

Fimean ohjaus pahasti kadoksissa

Johto vetää mattoa jalkojen alta

Rädyn Fimea-vastaus ei tyydyttänyt keskustan savolaisedustajia

Fimean siirto Kuopioon on ollut täysin jumissa

Fimean siirrossa venkoillaan

Fimean alueellistaminen etenee etanan vauhtia