Finnairin lakkoasiasta käynnissä oikeudellinen kiista

Lentoyhtiö Finnairin tekniikan lakon keskeyttänyt päätös on väärä ja se pitää perua, moittivat sekä SAK että STTK.

Oikeuden päätöksellä kumotaan työntekijöiden perusoikeuksiin kuuluva työtaisteluoikeus, sanoo SAK. Järjestö vaatii, että eduskunnan oikeusasiamiehen on tutkittava, toimivatko käräjätuomarit oikein. Jopa lakiasiantuntijat kiistelevät siitä, onko menettely ollut oikeusjärjestyksen mukainen. Hallitus ei ota kantaa asiaan.

STTK:n mielestä päätös, joka on tehty liittoa kuulematta, on Euroopan ihmisoikeussopimuksien vastainen.

Myös Ammattiliitto Pro vaatii, että käräjäoikeus antaa uuden päätöksen lakkokiistassa vuorokaudessa. Tänään käräjäoikeuteen jätetyllä hakemuksella haetaan Finnairin saaman päätöksen kumoamista. Helsingin käräjäoikeus päätti eilen, että lentoyhtiö Finnairin tekniikan työtaistelu on lainvastainen ja langetti työtaistelijoille yhteensä 2,8 miljoonan euron uhkasakon. Finnair sai oman päätöksensä vuorokaudessa.

Kiista aiotaan Prossa viedä korkeimpaan oikeuteen saakka, koska turvaamistoimijutusta on saatava ennakkopäätös.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Uusimmat

Kotimaa

Omistajaohjausministeri Paatero vaatii Postia lopettamaan vuokratyövoiman käytön lakon ajaksi – "valtionyhtiöiden ei tule käyttää rikkurityövoimaa missään olosuhteissa"

Helsingin apulaispormestari Razmyar luottaa EM-kisapaikan juhlijoiden ymmärrykseen – Manta-patsasta ei aidata kiipeilijöiden varalta

Saamelaisten totuus- ja sovintokomission perustaminen etenee

Kohuttu ajokorttitietopalvelu avataan vihdoin uudelleen – tarjolla on vain näitä tietoja

Keskusta haluaa syntyvyyden laskusta "säästyneet" lapsilisät korotuksina nykyisiin lisiin – eduskunnan ajankohtaiskeskusteluun lapsimyönteisestä politiikasta saatiin kytkettyä myös koulun joulujuhlat ja Postin palkat

EU:ta kuohuttanut nimikiista yritetään taputella pikkumuutoksella: Eurooppalaisen elämäntavan suojeleminen muuttuu edistämiseksi

Poliisi epäilee, että "Husu" Hussein on joutunut jo pitkään vainotuksi – kaupunginvaltuutetulle lähetettiin elokuussa hirttoköysi ja uhkauskirje

KRP epäilee: Uusnatsijärjestö Pohjoismaisen vastarintaliikkeen toimintaa jatketaan uudella nimellä

Suomalaiset luottavat tieteelliseen tietoon, kertoo Tiedebarometri

Tukes: Lähes puolessa testatuista tatuointi- ja kestopigmenttiväreistä löytyi terveydelle vaarallisia aineita

Savon Sanomien uutiskirje

Tilaa päivän tärkeimmät uutiset. Saat joka iltapäivä kuusi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Uutiskirjeen tilaaminen on maksutonta.