Finnairin työntekijä avasi parkissa olleen lentokoneen oven ja putosi vajaat neljä metriä – vastaavia onnettomuuksia ei ole tapahtunut aiemmin Suomessa

Parkissa olleesta lentokoneesta putoamiset eivät ole yleisiä, mutta eivät myöskään ennenkuulumattomia, arvioi johtaja Veli-Pekka Nurmi Onnettomuustutkintakeskuksesta (Otkes). Esimerkiksi Ranskassa vuonna 2005 portaiden ja koneen välistä pudonnut henkilö kuoli.

Suomessa ei Otkesin tiedon mukaan ole tapahtunut vastaavia onnettomuuksia ennen tämän viikon maanantaita, kun Finnairin työntekijä tippui Helsinki-Vantaan lentokentällä parkissa olleesta Airbus A320 -koneesta.

Otkes tiedotti torstaina käynnistäneensä onnettomuudesta tutkinnan ja antoi lisätietoa tapahtumien kulusta.

Otkesin mukaan ennen onnettomuutta matkustajat olivat poistuneet turvallisesti portaita pitkin bussiin, porrasauto peruuttanut jonkin verran irti koneesta ja takaovi suljettu. Pian matkustamohenkilökunnan jäsen kuitenkin avasi oven uudelleen ja putosi koneen ja portaiden välisestä aukosta maahan. Nurmi arvioi pudotuksen olleen vajaat neljä metriä.

–  Se on todella vakava paikka, etenkin kun on hallitsemattomasti pudottu kovalle alustalle, Nurmi sanoo STT:lle.

Työntekijä loukkaantui tapahtuman yhteydessä ja hänet vietiin sairaalahoitoon. Otkes ei kommentoi työntekijän vammoja tarkemmin.

Helsingin Sanomien tietojen mukaan onnettomuus liittyi ok-merkin havaintovirheeseen. Pudonnut työntekijä oli näyttänyt peukkua bussin kuljettajalle, jotta tämä lähtisi kuljettamaan bussissa olevia matkustajia. Kuljettaja ei huomannut merkkiä heti, ja sen takia työntekijä avasi oven uudelleen kohtalokkain seurauksin.

Otkesin Nurmi ei kiellä eikä vahvista Helsingin Sanomien tietoa.

Otkes laatii suositukset vastaavan välttämiseksi

Otkesin tutkinnan tavoitteena on löytää suositukset, joiden avulla vastaavat onnettomuudet voidaan välttää. Nurmella ei ole vielä antaa arviota siitä, millaisia suositukset voisivat olla.

–  Yleisellä tasolla voin sanoa, että suositukset voivat liittyä esimerkiksi siihen, miten koneen henkilökunta toimii keskenään tai voidaan antaa säädösmuutoksia, Nurmi sanoo.

Tutkinta valmistuu Nurmen arvion mukaan puolen vuoden kuluttua. Ennen suositusten tekemistä Otkes pyrkii selvittämään tapahtumien kulun ja onnettomuuden syyt.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.