Guardian: Britannian hallitusta ollaan haastamassa oikeuteen EU-vaalien äänestysongelmien takia

Britannian hallitusta ollaan haastamassa oikeuteen EU-vaalien äänestykseen liittyneiden ongelmien takia, kirjoittaa Guardian.

Brexit-ratkaisun kanssa kamppaileva Britannia äänesti EU-vaaleissa torstaina. Kyselyjen mukaan Nigel Faragen uusi EU-vastainen brexit-puolue oli matkalla suurvoittoon.

Guardian kertoo saaneensa lähemmäs tuhat tapauskertomusta Britanniassa asuvien EU-kansalaisten ja ulkomailla asuvien brittien äänestysongelmista.

Lehden mukaan monia EU-kansalaisia käännytettiin Britanniassa pois äänestyspaikoilta ja heidän nimiään oli viivattu äänestäjälistoista yli. Ulkomailla asuvat britit ovat puolestaan kertoneet, että ilmoitus äänioikeudesta saapui vain muutamia päiviä ennen äänestystä tai ei ollenkaan.

Oikeusjutun rahoittamiseksi käynnistettiin lauantaina joukkorahoituskampanja.

Erityisasiantuntija John Halford lakitoimisto Bindmansista sanoo, että oikeus äänestää on kaikkien kansalaisoikeuksien perusta.

–  Viime torstaina näimme kuinka tämä oikeus kiellettiin laajasti, systemaattisesti ja avoimen syrjivästi. Juttu jonka aiomme nostaa osoittaa, että tällaista ei pidä sietää ja tapahtuneesta täytyy tulla seurauksia, Halford sanoi.

Halford tekee yhteistyötä EU-kansalaisten oikeuksia brexitin jälkeen ajavan the3million-ryhmän ja ulkomailla asuvia brittejä edustavan British in Europe -ryhmän kanssa.

"Prosessi ei ollut riittävän hyvä"

Vaalikomitean johtaja Bob Posner myönsi perjantaina, että vaaliprosessi ei ole ollut riittävän hyvä. Hän mainitsi osasyyksi sen, että hallitukselle jäi epäselvän brexit-tilanteen vuoksi hyvin vähän aikaa vahvistaa osallistuminen vaaleihin.

Posner jatkoi, että Britannian vaalilaissa on puutteita. Komitea suositteli viime vuonna, että ulkomailla asuville äänestäjille tulisi antaa mahdollisuus äänestää esimerkiksi suurlähetystöissä.

–  Olemme olleet jo jonkin aikaa sitä mieltä, että hallitukset ja parlamentti ovat epäonnistuneet ylläpitämään ja päivittämään vaalilakia ja painostamaan paikallisviranomaisia, mistä aiheutuu suuria riskejä hyvin järjestettyjä vaaleja ajatellen.

Uusimmat

Kotimaa

Uutisanalyysi: Vähennetäänkö vai lisätäänkö poliisikoulutusta? Hallituksella ja Polamkin rehtorilla asiasta eri näkemys

Kompostointitarkastuksessa tsekataan, että kaikki on kunnossa – katso video

Vajaat työtunnit lisääntyneet varsinkin kaupan alalla – PAMin uusi puheenjohtaja Annika Rönni-Sällinen: "Osa-aikatyötä tarvitaan, mutta ei näin paljon kuin nyt tehdään"

Helsingin Sanomien selvitys: Google on Brysselin ahkerin lobbaaja

Hovioikeus ratkaisee tänään, syyllistyikö solvauksia laukonut Ilmavoimien eversti rikoksiin – myös ex-komentajan jälkitoimet puntarissa

Kittilän kunnanvaltuusto jätti kaikki nimitykset odottamaan oikeuden päätöksiä

Viikon puolivälissä viilenee – Keski-Euroopan helteet eivät yllä Suomeen

Lähes 7  000 suomalaista elää avioliitossa tai rekisteröidyssä parisuhteessa samaa sukupuolta olevan kanssa – "virallisia" sateenkaarilapsiperheitä vain 785

Supo: Isis-leiriltä palaavat naiset todennäköisesti lisäävät terrorismin uhkaa Suomessa

Ministerit täydensivät tietoja omistuksistaan ja veloistaan: Rinne ilmoitti omistavansa sadantuhannen euron moottoripurren puolisonsa kanssa

Savon Sanomien uutiskirje

Tilaa päivän tärkeimmät uutiset. Saat joka iltapäivä kuusi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Uutiskirjeen tilaaminen on maksutonta.