Häiriö Nordean palveluissa ohi - Korttimaksut ja käteisnostot onnistuvat taas

Nordean tietoliikennehäiriö on saatu korjattua ja pankin palvelut toimivat jälleen normaalisti.

Maanantaina aamupäivällä alkaneessa häiriössä Nordean asiakkailla ilmeni ongelmia muun muassa käteisen nostossa, debit- ja luottokorteilla maksamisessa ja e-tunnistautumisessa. Häiriö on vaikuttanut myös yritysten verkkopankkiin.

Pankki tiedotti seitsemän aikaan illalla, että verkkomaksaminen, verkkopankki ja e-tunnistautuminen toimivat jälleen, mutta tuolloin korttimaksuissa ja käteisnostoissa oli yhä ongelmia osalla asiakkaista. Nyt myös kortilla maksaminen ja käteisnostot toimivat pankin mukaan normaalisti. Vika saatiin korjattua kahdeksan aikaan maanantai-iltana.

Osa Nordean konttoreista sulki ovensa häiriöiden vuoksi.

Vastaavasti häiriön vuoksi osa Nordean konttoreista oli maanantaina normaalia kauemmin avoinna. Nordean mukaan Pohjois-Savossa konttorit olivat auki normaalisti.

Nordean mukaan häiriön syynä ei ole palvelunestohyökkäys.

Häiriö ei aiheuttanut suurempaa hämminkiä suurissa marketeissa Kuopiossa.

Kuopion Prisman johtaja Jouni Ruotsalainen kertoi, että pankkiautomaatti ei ollut toiminut kaikkien pankkien korteilla. Mitään isompaa ongelmaa ei hänen mukaansa ilmennyt maksukorttien kanssa.

Kuopion Päivärannan Citymarketin kauppias Pasi Toppari ei ollut kuullut vaikeuksista korttien kanssa.

-Meidän kassapäällikkö ei ole sanonut, että olisi ollut mitään aiheeseen liittyvää. Ilmeisesti suuria murheita ei ole ollut. Jos kortit eivät pelaa, kyllä he sieltä aika nopeasti kommentoivat.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Käteisen nosto ei välttämättä onnistu – Nordea: Kyseessä ei ole palvelunestohyökkäys