Häivähdys punamultaa?

SDP:n kansanedustaja Erkki Tuomioja toteaa tuoreessa blogissaan, että keskusta on avainasemassa, kun uutta hallitusta muodostetaan Suomeen. Hän myös vihjailee, että punamultahallitus voisi olla tässä tilanteessa hyvä ratkaisu, koska se on aiemmin tuonut paljon hyvää Suomelle.

- Suomen nousu pohjoismaiseksi hyvinvointivaltioksi on toteutunut suurimmaksi osaksi punamultayhteistyöllä, vaikka saavutus on usein peittynyt siihen liittyneen intressipolitikoinnin pintavaahdon alle.

Porvarihallitusta Tuomioja vieroksuu, ja varoittaa sen seurauksista.

- Jos Kataisen unelma 105 edustajan varaan rakentuvasta porvarihallituksesta toteutuu, on se toki demokratian pelisääntöjen mukainen kuten aina parlamentaarisen enemmistön varassa toimiva hallitus. Seuraukset siitä voivat olla kuitenkin varsin dramaattisia ja sellaisia, joita tämän vaihtoehdon puolesta liputtavat tuskin itsekään toivovat.

Tuomioja antaa kritiikkiä myös toimittajille siitä, että nämä ovat keskittyneet tarkastelemaan hallitusneuvotteluja pelkkänä poliittisena pelinä.

- Useimmilta on jäänyt kokonaan huomaamatta miten politiikan sisältö- ja linjakysymykset ovat nousseet vihdoin siihen asemaan, joka niille toimivassa demokratiassa kuuluukin. Toki viime viikot säätytalolla sisälsivät myös pelaamista, mutta eivät siellä missä disinformaatiota levittävä kuiskuttelijakaarti yrittää väittää, ja toisin kuin tämän nielleet toimittajat jaksavat jauhaa se ei todellakaan ollut ratkaisevaa.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.