Hämeenlinnassa paljastetaan väittelyä herättänyt Lotta-patsas

Hämeenlinnan Lotta-patsas paljastetaan tänään yleisölle aamulla kello 9 pidettävässä tilaisuudessa. Paljastus on osa Karjalan Liiton Karjalaisten kesäjuhlien ohjelmaa. Patsas paljastetaan Kumppanuustalon edustalla.

Patsaan paljastaa entinen puolustusministeri ja maaherra Anneli Taina. Tilaisuudessa kuullaan viimeisen Mannerheim-ristin ritarin Tuomas Gerdtin tervehdys. Lisäksi tasavallan presidentin puoliso Jenni Haukio lähettää kirjallisen tervehdyksensä.

Patsas on herättänyt kiivasta väittelyä Hämeenlinnan paikallispolitiikassa, kertoo Hämeen Sanomat. Närää on herättänyt Lotta Svärd -liikkeen kytkös sisällissodan valkoiseen puoleen.

Patsaan lahjoittaa kaupungille hanketta johtanut yhdistys Lotta-patsas Hämeenlinnaan -valtuuskunta, jonka puheenjohtaja on kaupunginvaltuutettu Antti Ahonen (kok).

Yhdistys osti ”Sota ja rakkaus” -nimisen patsaan kuvanveistäjä Tiina Torkkelilta.

Puolustusvoimat lähettää paikalle Parolan Panssariprikaatin lippuvartion. Ulkoilmatilaisuus on avoin kaikille kävijöille.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.