Hätäkeskuksista uhkaa lähteä toistasataa päivystäjää

Hätäkeskuksia uhkaa työntekijöiden joukkokato, kun keskuksia aletaan lakkauttaa ja yhdistää toisiinsa, kirjoittaa Salon Seudun Sanomat.

Lehden tietojen mukaan Hätäkeskuslaitos on laskenut, että pois lähtevien korvaamiseksi tarvitaan jopa 120 hätäkeskuspäivystäjää. Lakkautettavissa hätäkeskuksissa on noin 300 työntekijää.

Pelastusopisto kouluttaa päivystäjiä Kuopiossa ja lisäkursseilla Keravalla. Tällä hetkellä kursseilla on 72 opiskelijaa. He valmistuvat runsaan vuoden kuluessa.

- Se ei välttämättä riitä lähellekään sitä, mitä tarvitaan, opettaja Markku Liukkonen Pelastusopistosta arvioi lehdelle.

Nykyisistä viidestätoista hätäkeskuksesta lakkautetaan kahdeksan. Keskukset keskitetään Ouluun, Kuopioon, Kouvolaan, Poriin, Vaasaan, Turkuun ja Keravalle vuosina 2011-2015.

Harva lakkautettavan hätäkeskuksen työntekijä on valmis muuttamaan työn vuoksi satojen kilometrien päähän. Esimerkiksi Hämeenlinnan hätäkeskuksen noin viidestäkymmenestä työntekijästä kaksi on suunnitellut muuttoa Turkuun. Jyväskylästä Vaasaan olisi valmis muuttamaan vain yksi päivystäjä.