Hätäkeskuspäivystäjä voi pelastaa henkiä jo oikeilla kysymyksillä

Kuopiolainen Marko Petjala sanoo, että hän muistaa lopun elämäänsä, miten ensimmäisen oikean hätäpuhelun vastaanottaminen jännitti Vaasan hätäkeskuksessa.

Petjala opiskelee Pelastusopistolla hätäkeskuspäivystäjäksi ja on jo 1,5 vuoden opinnoissaan loppusuoralla. Takana on opintoja viime vuodesta asti sekä hätäkeskuksessa tehty neljän viikon harjoittelu. Hänellä on enää 11 päivää kurssin loppukokeeseen.

– Olin mukana sopimuspalokuntatoiminnassa Kuopion VPK:ssa, joten turvallisuusasiat kiinnostivat jo, kun aloin miettiä hätäkeskuspäivystäjän opintoja. Opinnot ovat osoittautuneet todella mielenkiintoisiksi. Päivääkään en ole katunut, Petjala sanoo.

– Moni näkee esimerkiksi onnettomuuspaikalla poliisit, palomiehet ja ambulanssin, mutta siinä vaiheessa, kun he ovat paikalla auttamassa, hätäkeskuspäivystäjän on pitänyt hälyttää heidät sinne. Samaan aikaan hätäkeskuspäivystäjä voi olla jo elvyttämässä toista henkilöä toisella paikkakunnalla – eli hoitamassa seuraavaa hätäpuhelua.

– Jotkut tutut ovat ihmetelleet, että opetteletteko te puhelimeen vastaamista 1,5 vuotta, mutta työ vaatii paljon teknistä osaamista – ja esimerkiksi vuorovaikutusta. Ennemminkin kuvaisin ammattia niin, että hätäkeskuspäivystäjä pelastaa ihmishenkiä jo niillä kysymyksillä, mitä soittajilta kysytään, ja joutuu ottamaa huomioon esimerkiksi muiden viranomaisten työturvallisuuden ja auttamisen.

Opettajat tosin ovat paljon korostaneet sitä, ettei kaikkia voi pelastaa. Oman jaksamisen kannalta työt pitää osata myös jättää työpaikalle samalla, kun työpaikan ovi sulkeutuu takana työvuoron päätteeksi.

– On varmasti totta, että hätäpuheluissa elämänkaaren loppupää korostuu, Petjala sanoo.

Vanhempi opettaja Titta Lindholm kertoo, että hätäkeskuspäivystäjäoppilaiden opetuksessa yhdistetään nykyään käytännön harjoituksia teoriaan jo alusta asti.

– Tarkoitus on saada perusta kuntoon ja opettaa siihen päälle vaativampia asioita. Alan työt on monimutkaistuneet. Paloautot on yksinkertaista hälyttää, jos rakennus palaa, mutta entistä enemmän hätäpuhelut koskevat myös sosiaalisia hätätilanteita, mielenterveysongelmaisia tai esimerkiksi vanhusten tilanteita.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Hätäkeskuspäivystäjiä koulutetaan lisää ensi vuonna - kaksikielinen kurssi aloittaa