HS: Isis-leirillä oleva nainen kertoo viestissään, että naisia ja lapsia viedään väliaikaisesti vankilaan

Isis-leirillä Syyriassa olevan Suomen kansalaisen mukaan naisia ja lapsia on viety väliaikaisesti vankilaan Qamishlin kaupunkiin. Asiasta uutisoi Helsingin Sanomat naisen äidilleen lähettämien viestien perusteella. Päivän tai pidemmän aikaa kestäneiden vankilakäyntien syy on jäänyt leirillä olijoille epäselväksi.

Al-Hol on terroristijärjestö Isisin viimeisestä tukikohdasta paenneiden naisten ja lasten väliaikaiseen sijoitukseen tarkoitettu leiri. Tilanne on kuitenkin kestänyt jo yli kolme kuukautta, ja poliitikot eri puolilla maailmaa pohtivat, miten toimia leirillä olevien kansalaistensa auttamisen kanssa.

Al-Holin leirillä pidetään noin 73  000:a naista ja lasta. Kova kuumuus ja ripuliepidemia ovat viime aikoina kärjistäneet oloja leirillä. Lämpötila on noussut päivisin 45 asteeseen, ja avustusjärjestöt pitävät terveydenhuollon järjestelyjä alueella riittämättöminä.

HS:n tietojen mukaan leirillä on ainakin yksitoista aikuista suomalaisnaista. Ylen mukaan suomalaisnaisilla on mukanaan ainakin 33 lasta.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Uusimmat

Kotimaa

Tänään selviävät SDP:n puoluevaltuuston valitsema pääministeriehdokas ja puolueen muiden ministeriehdokkaiden nimet

MTV Uutiset kertoo, ettei Rinne jatkaisi ministerinä – IS:n mukaan Rinteestä puuhataan varapuhemiestä

PS:n Halla-aho: Uusien vaalien järjestäminen olisi tässä tilanteessa erittäin perusteltua – puhemies Matti Vanhanen on pitänyt keskustelua uusista vaaleista ylimitoitettuna

Jenni Haukion ja jalkapallomaajoukkueen kapteenin Tim Sparvin kumppanin Jitka Novackovan puvut nousivat katsojien suosikeiksi Linnan juhlissa

Tullikoira Aino on yksi vuoden virkakoirista – paljasti vuodessa yli 1  200 kiloa elintarvikkeita

Elina Lappalainen Hannakaisa Heikkiselle: Linnan juhlista pois jääminen oli julkisuustemppu

Kaatuneen hallituksen kaikki puolueet halukkaita jatkoon samalla hallitusohjelmalla – vanhan opposition puolueet eivät hyväksy ohjelmaa

Tarjoilujen määrän arviointi onnistui Linnan juhlissa – syötävää riitti loppuun asti, mutta pois heitettävää ei juuri jäänyt

Työmarkkina-asiantuntija: Rinne puuttui työmarkkinoihin edeltäjäänsä vähemmän

Veteraanit saivat ilmaiset kotipalvelut – Rintamamieslisä nousee kaksi ja puolikertaiseksi

Savon Sanomien uutiskirje

Tilaa päivän tärkeimmät uutiset. Saat joka iltapäivä kuusi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Uutiskirjeen tilaaminen on maksutonta.