HS: Presidentti Niinistö kertoo olleensa tietoinen ulkoministeriön virkatoimista al-Holiin liittyen

Presidentti Sauli Niinistö kertoi tiistaina Helsingin Sanomille olleensa tietoinen ulkoministeriön nimittämästä virkamiehestä ja ”muista virkatoimista”, joiden tarkoitus on valmistella Syyrian al-Holin leiriin liittyviä asioita ja leirillä olevien palautusta tapauskohtaisesti.

Niinistö sanoi aiemmin päivällä Verkkouutisten haastattelussa, että hän ei ollut tietoinen poliittisesta päätöksestä eikä ulkoministeriön suunnitelmasta. Tämän saattoi tulkita niin, että presidentin ja ulkoministerin välillä olisi ollut tietokatkos. Niinistö tarkensi nyt, että tieto on kulkenut hänen ja ulkoministeri Pekka Haaviston (vihr.) välillä.

–  Tiedonkulussa ei ole ollut ongelmia. Se ei kuitenkaan muuta sitä, mitä sanoin Verkkouutisille: että poliittista päätöstä tai kokonaissuunnitelmaa kaikkien naisten ja lapsien palauttamiseksi ei ole. Olen puhunut vain siitä, että sitä informaatiota ei tule, mitä ei olemassa, hän kertoi Helsingin Sanomille.

Tiedon ulkoministeriön nimittämästä virkamiehestä Niinistö on saanut. Tietoa on Niinistön omien sanojen mukaan pyydetty ja sitä on saatu.

–  Myös tämä nimitetty virkamies on ollut itsekin yhteydessä, Niinistö kertoo lehdelle.

Niinistö kertoo Helsingin Sanomille myös keskustelleensa useasti Haaviston kanssa leirin tilanteesta ja siellä olevista suomalaisista.

–  Tiettyjä valmiuksia on nyt olemassa hoitaa ihmisiä pois, presidentti kertoo virkamiesvalmisteluun viitaten.

Haavisto kiisti väitteitä toimistaan al-Holin leiriin liittyen

Haavisto oli tiistaina ulkoasiainvaliokunnan kuultavana liittyen toimiinsa leirin suhteen. Enemmistö valiokunnasta oli sitä mieltä, että Haaviston selvitys oli riittävä.

Haavisto piti maanantaina illasta tiedotustilaisuuden, jossa hän avasi al-Holin tilannetta. Ennen tätä Ilta-Sanomat oli uutisoinut, että ulkoministeriössä olisi kehitelty suunnitelma, jonka tarkoituksena oli kotiuttaa Syyriassa pakolaisleirillä olevat lapset Suomeen ilman äitejään. Lehti myös kertoi, että Haavisto olisi yrittänyt painostaa ulkoministeriön virkamiestä tuomaan al-Holin pakolaisleirin suomalaislapset Suomeen konsulikyydillä.

Haavisto kiisti tiedotustilaisuudessa, että hän olisi painostanut konsuliasioiden päällikköä Pasi Tuomista väistymään, koska tämä ei suostunut kotiuttamaan al-Holin leirin lapsia omissa nimissään.

Haavisto myös kiisti, että olisi valmistellut salaista suunnitelmaa al-Holin lasten tuomiseksi takaisin leiriltä.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Enemmistö ulkoasiainvaliokunnasta tyytyväisiä Haaviston antamaan selvitykseen al-Holista