HS: Yle rajoitti Sipilän sijoitusten käsittelyä

Helsingin Sanomien mukaan uutisointi pääministeri Juha Sipilän (kesk.) ja hänen lähipiirinsä omistuksista on aiheuttanut kiistaa useita kertoja aiemminkin Sipilän, Ylen johdon ja Ylen toimituksen välillä.

Lehden mukaan Sipilä on lähettänyt Ylelle sen journalistisia ratkaisuja kovasanaisesti arvostelevia sähköposteja jo ennen tuoretta Terrafame-tapausta.

Helsingin Sanomien tietojen mukaan Sipilä oli Yleen yhteydessä sen jälkeen, kun MOT-ohjelma käsitteli maaliskuussa hänen käyttämäänsä sijoitustuotetta eli vakuutuskuorta.

Ylen päätoimittaja Atte Jääskeläinen kielsi Helsingin Sanomien tietojen mukaan tämän jälkeen Sipilän vakuutuskuoren käsittelyn muissa kuin puhtaasti uutisellisissa jutuissa. Sipilän vakuutuskuorta koskevaa kolumnia ei koskaan julkaistu ja sitä suunnitelleelle toimittajalle viestitettiin, ettei asiaa kannata käsitellä. Jääskeläisen mukaan tapahtumien kulku ei mennyt näin.

Helsingin Sanomat tarjosi kertomansa mukaan pääministeri Sipilälle mahdollisuutta kommentoida juttua lehdelle, mutta pääministerin kiireisen aikataulun takia Sipilä ei pystynyt sitä tekemään.

Sipilä: En enää ota yhteyttä toimittajiin itseäni koskevissa jutuissa

Ylen Jääskeläinen: Varoituksia ei ole annettu journalismin takia

Ylen toimittaja julkaisi Sipilän ja Ylen väliset viestit - lue sanasta sanaan

Näin Sipilän Yle-viestejä kommentoidaan: "Onkohan hän tunteineen pätevä tehtävään?"

Ex-pomo MT:ssä: Ylen journalismiin puututtu varsinkin tällä hallituskaudella

HS: Ylen Ruben Stiller pelkäsi potkuja Sipilä-jupakassa

Ylen toiminnasta Sipilän tapauksessa kantelu

SDP ja vihreät vaativat Sipilän Yle-sähköpostien julkaisua

Sipilä: "En ole sulkenut kenenkään suuta, en todellakaan"