Haaveet kuljettavat kohti toipumista – 11-vuotias Neea on käynyt syöpähoidoissa jo vuosia

Sitten me tehdään yllätyskäynti tädin luokse Amerikkaan, Neea Karjalainen sanoo ja katsoo isäänsä.

– Niin, ja toiveissa on joskus päästä etelänrannalle. Haaveita pitää olla. Ne ovat tärkeitä, vastaa Timo Karjalainen.

Haaveet tuovat viestin huomisesta, jolloin kaikki on paremmin. Nyt 11-vuotias Neea on syöpähoidoissa Kuopion yliopistollisessa sairaalassa.

Sairaala on tullut tutuksi syövän vuoksi ensimmäisen kerran jo vuonna 2010. Silloin Neea oli viiden vanha. Ensimmäinen hoitojakso kesti kaksi ja puoli vuotta, mutta sairaus uusiutui heti.

– Viimein vuonna 2015 lääkärit totesivat, että syöpää ei ole. Pisimmät hoitojaksot olivat pari kuukautta, isä Timo kertaa menneitä.

– Meni puolitoista vuotta ja viime helmikuussa Neea sairastui uudestaan.

Vakava sairaus on rankkaa lapselle ja vanhemmille. Silti on mentävä eteenpäin päivä kerrallaan.

– Ensimmäisellä kerralla Neea oli vielä niin pieni, että tärkeintä oli vain leikkiminen, isä kertoo.

– Nyt sairastuminen on tuonut jo vakavampia kysymyksiä lapselle mieleen. Yön yli nukuttuaan Neea teki selväksi, että nyt pääasia on parantua. Se hoidetaan yhdessä.

Karjalaiset asuvat Joensuussa. Se on merkinnyt, että isä tai äiti on aina Neean luona sairaalassa Kuopiossa. Nyt se on enimmäkseen isä, joka jäi töistä pois hoitojen vuoksi.

– Pisimmillään olen ollut helmikuun jälkeen puolitoista kuukautta Kuopiossa käymättä Joensuussa. Neea on käynyt kotona yhden viikon.

– Onneksi Kuopiossa on Juho-Pekka Salorannan muistorahaston asuntola, jossa voi yöpyä. Siitä suuri kiitos.

Neea viettää lähihoitojaksojen aikana päivät ja yöt sairaalassa. Päivisin annetaan hoitoja ja otetaan kokeita. Hoidoista on muistona helminauha.

– Jokaisesta hoidosta saa yhden helmen, Neea luettelee ja pyörittelee värikästä nauhaa käsissään.

Nauhaan on kertynyt helmikuusta alkaen 73 helmeä: verikokeita, röntgenkuvia, kanyylejä, punktioita, palkintoja reippaudesta...

– Kotona minulla on edellisiltä kerroilta muistona näin pitkä nauha, Neea kertoo levittäen kätensä sylin leveydelle.

Eivät päivät yksin hoitoja ole. Aika kuluu pelaten, leikkien, lukien, elokuvia katsellen ja askarrellen.

– Täällä on tarjolla kaikkea jännää, jolla saadaan mieltä kohotetuksi, isä Timo vahvistaa.

– Lapsi saa kyllä ajan kulumaan, jos vain muuten kunto antaa myöten.

Viidesluokkalainen Neea käy sairaalassa myös koulua ikäistensä tavoin.

– Opetus on erinomaista, tehokasta ja yksilöllistä, kun Neea on kahdestaan opettajan kanssa, isä kiittelee.

– Historia, käsityöt ja kuvaamataito, Neea luettelee lempiaineitaan.

Kuvaamataidosta onkin tullut entistä tärkeämpää, kun osastolla on aloitettu kuvataidetoiminta. Sitä rahoittavat Sohlbergin säätiö ja Suomen syöpäsairaiden lasten ja nuorten valtakunnallinen yhdistys.

– Tavoitteena on, että lapsi pystyy mielikuvituksen ja luovuuden avulla käsittelemään mieleen tulevia asioita, kertoo Eeva Mölkänen, joka käy kerran viikossa pitämässä lapsille kuvataidetuokiota.

Mölkänen on kuvataiteilijaksi kouluttautuva lähihoitaja, joka on valmistunut myös ratkaisukeskeisten taideterapeuttisten työmenetelmien ohjaajaksi.

– Tarkoitus ei ole kaivella lapsesta asioita vaan käsitellä lapsen itsensä nostamia asioita. Rytmitetään sairaalan arkea ja herätetään positiivisia mielikuvia.

– On todella hyvä, että tänne on saatu taidekerho. Siinä pääsee aivan toiseen maailmaan. Ikävät asia unohtuvat, Timo Karjalainen sanoo.

Tavoitteena on, että tulisi enemmän itseilmaisua ja päästäisiin lapsen omaan luovuuteen, toivoo kuvataidetoiminnalta lastentarhanopettaja Heli Wouters.

Wouters työskentelee lasten syöpäosastolla. Hänen tehtävänään on leikki- ja viriketoiminnan järjestäminen, jotta lasten aika ei käy pitkäksi osastolla.

– Hoitoajat ovat täällä pitkiä, puolesta vuodesta kahteen vuoteen. Sinä aikana pääsee lähelle lapsia. Tapaan työpäivän aikana 10–20 lasta, joista noin puolet lasten veri- ja syöpäosastolla.

– Olen etuoikeutettu. Tämä on antoisaa työtä, kun saan nähdä lasten toipuvan.

Sitä kohti Neeakin on matkalla.

– Kirjoitin taidekerhossa tulevaisuuskortin, Neea kertoo.