Haglund: Suomella ei ole omaa Nato-optiota

Suomalaisessa keskustelussa on harha, että Suomella olisi erilainen Nato-optio kuin muilla mailla. Tätä mieltä puolustusministeri Carl Haglund (r.) oli Kultarannan keskustelutilaisuudessa.

Haglundin mukaan Suomi voi hakea Nato-jäsenyyttä ainoastaan samaan tapaan kuin muutkin maat.

Hänen mukaansa Nato ottaisi melko varmasti Suomen jäsenekseen, mutta nopean hakuprosessin varaan ei voi rakentaa turvallisuuspolitiikkaa.

Nato puolustaisi jäseniään, vaikka tätä puolustusta ei ole historian aikana testattu. Näin enemmistö Nato-jäsenyyden kannattajista puolusti jäsenyyden hyötyjä Kultarannassa järjestetyssä ulko- ja turvallisuuspoliittisessa keskustelutilaisuudessa. Puhujien arviot Suomen turvallisuusuhista vaihtelivat.

Ulkopoliittisen instituutin vanhempi tutkija Charly Salonius-Pasternak esitti teoreettisen esimerkin sotilaallisesta hyökkäyksestä Viron Narvaan. Hänen mukaansa Yhdysvallat ei jättäisi Nato-liittolaistaan Viroa yksin, vaikka suurvallalla ei ole suuria omia intressejä Narvassa.

Presidentin kesäasunnolla Kultarannassa järjestettävän tilaisuuden maanantain ensimmäisen keskustelun aiheena oli Venäjä. Keskustelijoina olivat Business Team for Russian hallituksen puheenjohtaja Esko Aho, Tampereen yliopiston professori Hiski Haukkala, kansanedustaja Paula Lehtomäki, kirjailija Sofi Oksanen sekä Suomi-Venäjä-Seuran puheenjohtaja Heikki Talvitie.

Ahon mielestä Neuvostoliiton ja Venäjän suurin ero on Venäjän riippuvuus muista maista. Salonius-Pasternak huomautti, että Venäjä käyttää samalla taitavasti muiden maiden Venäjä-riippuvuutta hyväkseen.