Hakkaajat oli tilattu Virosta Savoon

Poliisi pitää Siilinjärvellä toukokuussa tapahtunutta törkeää pahoinpitelyä tilaustyönä. Siilinjärveläinen hotellin omistaja pahoinpideltiin potkimalla ja eri tavoin lyömällä hotellissaan keskellä arki-iltapäivää Siilinjärven keskustassa.

Kaksi nuorta hoikkaa miestä kävi hotellissa ja poistui sen jälkeen nopeasti paikalta.

Poliisin mukaan hotellin omistajan kanssa riidoissa ollut siilinjärveläinen yrittäjä tuttavineen oli palkannut pahoinpitelijät Virosta. Syynä tekoon on ilmeisesti yrittäjien pitkään jatkunut keskinäinen kiista heidän yritystensä toimintaan liittyneistä asioista sekä tulehtuneet henkilövälit.

Poliisin mukaan tapauksessa on kaikkiaan seitsemän epäiltyä, joista kolme on ulkomaalaisia ja neljä suomalaisia. Yksi paikallisista epäillyistä on nainen.

Riitaisan yrityksen väen epäillään välikäsien kautta tilanneen pahoinpitelijät, jotka tulivat Suomeen ja poistuivat maasta teon jälkeen.

Suuri osa epäillyistä on kuulusteluissa myöntänyt teon. Poliisilla on tiedossaan myös virolaisten henkilöllisyys, heitä on kuulusteltu ja tullaan vaatimaan luovutettaviksi Suomeen oikeuskäsittelyä varten.

Poliisi epäilee osallisia törkeästä pahoinpitelystä ja yllytyksestä törkeään pahoinpitelyyn.

Osa teosta epäillyistä levitti viime keväänä Siilinjärvellä huhua, ettei poliisi saa tapausta ikinä selvitettyä ja haukkui voimakkain sanakääntein poliisia ja hotellin omistajaa. Poliisi kuitenkin omilla tutkimuksillaan tavoitti epäillyt ja sai selville tapahtumien kulun.

Pohjois-Savossa poliisi on aiemmin törmännyt vain satunnaisesti tapauksiin, jossa riitaa on ratkottu tilaamalla pahoinpitelijöitä muualta, jopa ulkomailta.

Tapaus siirtyy pian poliisilta syyteharkintaan syyttäjälle.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.