Halla-aho kritisoi Soinin aborttipuheita ja kansanedustajien taksimatkoja

Perussuomalaisten puheenjohtaja Jussi Halla-aho pitää ulkoministeri Timo Soinin (sin.) näkemystä abortista keskiaikaisena.

– Aika keskiaikaista ollut tuo keskustelu tässä kysymyksessä viime aikoina, Halla-aho kertoi puolueen mediatilaisuudessa maanantaina.

Soini kirjoitti viime viikolla blogissaan Argentiinan senaatin päätöksestä olla laillistamatta abortteja. Argentiinaa hän kehui ”hienoksi maaksi”, muistutti nykyisen paavin olevan argentiinalainen ja kertoi pusuemojilla kantansa senaatin päätökseen.

Minusta on vähän huolestuttavaa, jos ihmisen ajattelu pyörii liikaa tuollaisten kysymysten ympärillä. Kyllä kai muitakin teemoja pitäisi politiikassa olla, Halla-aho sivalsi Soinia.

Halla-aho uskoo edustavansa perussuomalaisten valtavirtaa käsityksellään.

– Vaikka kukaan ei kannata abortteja, se on sillä tavalla väärä ilmaisu, se on aina tragedia ja huono asia. Mutta toisaalta maailma on täynnä esimerkkejä siitä, miten paljon huonompaan suuntaa tilanne kehittyy sillä, että pyritään kriminalisoimaan sitä.

Halla-aho otti kantaa myös kansanedustaja Tom Packalénin (ps.) juhannuksena tekemiin taksimatkoihin, jotka hän maksoi eduskunnan taksikortilla. Halla-ahon mukaan taksikortin turhaa käyttöä pitää välttää, koska se tuo huonoa julkisuutta. Hän nosti hattua niille kansanedustajille, jotka eivät turhaan käytä taksikorttia.

– On poliittisesti viisasta olla käyttämättä tällaisia etuuksia.

Halla-aho toivoi, että eduskunta selvittää kansanedustaja Teuvo Hakkaraisen (ps.) ja Ville Vähämäen (ps.) asumisjärjestelyt.

– Oma vakaa ja varma käsitys on, että Vähämäki ei ole tavoitellut hyötyä eikä ole sitä saanut. Taustalla on tietämättömyys ja hän on saanut eduskunnalta liian epätäsmälliset ohjeet. Hakkaraisella ei ole ollut mitään mahdollisuuksia tietää, että se ei ole asunto, Halla-aho sanoi.

Teuvo Hakkaraiselta ja Ville Vähämäeltä pyydetään selvitystä, jonka perusteella arvioidaan, onko heille maksettu korvausta virheellisesti. Iltalehden tietojen mukaan myös keskusrikospoliisi (KRP) selvittää Hakkaraisen ja Vähämäen asumisjärjestelyjä. Lehden mukaan esitutkintaa ei ole vielä aloitettu.

Vähämäki asui ensin varastossa ja sitten saunassa. Molemmat edustajat ovat nostaneet saunasta korotettua kulukorvausta.

Vihreät ja vasemmistoliitto käänsivät katseensa Soinin kirjoittelusta pääministerin "riittämättömään" reaktioon

Sipilä kommentoi Soinin aborttikannanottoa: Jokaisella on oikeus omiin henkilökohtaisiin mielipiteisiinsä