Hallitus kertoo rajaliikenteen tiukentamiseen liittyvistä linjauksistaan aamulla

Hallitus kertoo rajaliikenteen tiukentamiseen liittyvistä linjauksistaan huomisaamuna.

Kello kahdeksalta pidettävässä tilannekatsauksessa ovat mukana sisäministeri Maria Ohisalo (vihr.), ulkoministeri Pekka Haavisto (vihr.), oikeusministeri Anna-Maja Henriksson (r.) sekä liikenne- ja viestintäministeri Timo Harakka (sd.).

Hallitus kertoi viime viikolla, että pohjois- ja länsirajalla joudutaan rajoittamaan lähiviikkoina myös työmatkaliikennettä, jotta muista maista ei kulkeutuisi koronavirusta Suomeen. Tähän asti rajan on voinut ylittää työn tai esimerkiksi pakottavan perhesyyn takia.

Ruotsi ja Norja ovat suhtautuneet kriittisesti siihen, että työmatkaliikennettä Lapissa rajoitettaisiin.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Uusimmat

Kotimaa

Hallitus haluaa purkaa ulkoistettujen sotepalveluiden jättisopimukset – tavoite saattaa törmätä perustuslakiin ja EU-direktiiviin

Ylinopeutta ajanut mies jäi poliisin haaviin 2  800 nuuskapurkkia autossaan – kahta parikymppistä joensuulaista epäillään veropetoksesta ja salakuljetuksesta

MT: Matti Vanhanen ei halua keskustan puheenjohtajaksi – "Sanon, etten pyri enää mihinkään"

HS-gallup: Tyytyväisyys hallituksen toimintaan on koronapandemian keskellä ennätyskorkealla

Kesäkuun hellejakso sai hyttyset kuoriutumaan rytinällä – etenkin pohjoisessa inisee tulevina viikkoina

Suurin osa vanhemmista maksaa elatusavun ajallaan ja ongelmitta – elatussopimusten määräaikaisia muutoksia on tehty paljon koronatilanteen vuoksi

Porrastasanteelta vedetty sähköjohto paljasti kannabisviljelmän Espoossa – poliisi käytti etälamautinta pesäpallomailalla uhkailleeseen mieheen

Oikeudenkäynnit jatkuvat yhä vuosia kestäneessä Aarnio-vyyhdissä

Näin jengipomo aloitti yhteistyön poliisin kanssa – tietolähdesuhde poikkeuksellisesti julki

Vene kaatui kovassa tuulessa – pelastusliivit pelastivat kaksikon

Savon Sanomien uutiskirje

Tilaa päivän tärkeimmät uutiset. Saat joka iltapäivä kuusi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Uutiskirjeen tilaaminen on maksutonta.